— Muuten vain, kun isännekin on tullut kotiin… ja toiseksi he ujostelevat teitä.
— Ei, sanokaa minulle, miksi ette tahdo minun käyvän Petroveilla?
Tehän ette sitä tahdo, eikö niin? Minkä vuoksi?
— En minä sitä ole sanonut, vastasi Varenka tyynesti.
— Ei, sanokaa, olkaa hyvä.
— Tahdotteko, että sanon kaikki? kysyi Varenka.
— Kaikki, kaikki! pyysi Kitty.
— Ei siinä ole mitään erikoista, onpahan vain niin, että Mihail Aleksejevitsh (se oli maalarin nimi) oli aikonut matkustaa pois aikaisemmin, mutta ei tahtoisikaan nyt lähteä, sanoi Varenka hymyillen.
— Entä sitten? kiiruhti Kitty katsoen synkkänä Varenkaan.
— No, ja Anna Pavlovna oli jostain syystä sanonut, ettei hänen miehensä halua lähteä siksi, että te olette täällä. Tietysti se oli hyvin sopimattomasti sanottu, ja siitä sitten, teidän tähtenne, syntyi riita. Ja tehän tiedätte, miten ärtyisiä sairaat ovat.
Kitty oli vaiti ja kävi yhä totisemmaksi, ja Varenka puhui yksin koettaen tyynnytellä häntä, sillä näki sanojen tai kyynelten tulvan olevan pääsemässä valloilleen.