— Minähän sanoin jo.
— Milloin se tapahtui?
— Kun viimeksi kävin teillä.
— Kuulkaapas, mitä minä sanon, sanoi Darja Aleksandrovna: — Minun on kauhean sääli Kittyä. Te kärsitte vain loukatusta ylpeydestä.
— Kenties, myönsi Levin, — mutta… Dolly keskeytti hänet.
— Mutta Kitty-raukkaa minun on niin kauhean sääli. Nyt minä ymmärrän kaiken.
— Antakaa minulle anteeksi, Darja Aleksandrovna, Levin sanoi ja nousi. — Jääkää hyvästi, minun täytyy mennä.
— Ei, odottakaahan, Dolly sanoi tarttuen hänen hihaansa. — Istukaa rauhassa.
— Minä pyydän teitä, olkaa niin hyvä älkääkä puhuko siitä, Levin sanoi ja istuutui tuntien sammuneelta näyttäneen toivon syttyvän uudelleen ja värähtelevän sydämessään.
— Jollen minä pitäisi teistä, sanoi Darja Aleksandrovna, ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä, — jollen minä tuntisi teitä niin kuin tunnen…