"Miksi hän puhuu ranskaa lapsilleen?" hän ajatteli. "Kuinka luonnotonta ja valheellista se on! Lapset tuntevat sen itse. Opettavat ranskaa ja hävittävät vilpittömyyden", hän ajatteli itsekseen eikä tiennyt, että Darja Aleksandrovna oli parikymmentä kertaa ajatellut ja pohtinut samaa asiaa ja — vilpittömyyden kustannuksellakin — katsonut tarpeelliseksi opettaa lapsiaan sillä tavoin.

— Mikä kiire teillä on. Istukaa toki hetkinen vielä. Levin jäi juomaan teetä, mutta hänen hyvä tuulensa oli kadonnut ja hänen oli paha olla.

* * * * *

Teen jälkeen Levin meni ulos käskeäkseen ajamaan vaununsa oven eteen, ja tapasi sisään palatessaan Darja Aleksandrovnan kuohuksissa, kasvot synkkinä ja kyyneleet silmissä. Levinin käydessä pihalla oli sattunut tapaus, joka yhtäkkiä murskasi Darja Aleksandrovnan äskeisen onnen ja ylpeyden lapsistaan; Grisha ja Tanja olivat ruvenneet tappelemaan pallosta. Kuultuaan huutoa lastenkamarista Darja Aleksandrovna oli juossut sinne ja saanut nähdä kauhean näyn: Tanja piti Grishaa tukasta ja Grisha löi vihasta hurjana Tanjaa nyrkillä mihin sattui. Jokin murtui Darja Aleksandrovnan sydämessä, kun hän näki sen. Oli kuin pimeys olisi astunut hänen elämäänsä: hän ymmärsi, että nuo lapset, joista hän oli ollut niin ylpeä, eivät olleet ainoastaan aivan tavallisia, vaan suorastaan pahoja, huonosti kasvatettuja, ilkeitä lapsia, joilla oli raakoja, petomaisia taipumuksia.

Hän ei voinut ajatella eikä puhua mitään muuta eikä voinut olla kertomatta Levinille onnettomuuttaan.

Levin näki, miten onneton hän oli, ja koetti lohduttaa häntä sanoen, ettei se todistanut mitään pahaa, sillä kaikki lapsethan tappelevat. Mutta puhuessaan Levin ajatteli mielessään: "Ei, minä en aio teeskennellä enkä puhua ranskaa lasteni kanssa; ja minun lapsistani tuleekin toisenlaisia: täytyy vain katsoa, ettei pilaa eikä turmele lapsiaan, niin niistä tulee mainioita. Niin, minun lapsistani ei tulekaan tuollaisia."

Hän hyvästeli ja lähti, eikä Dolly pidätellyt häntä.

XI

Heinäkuun puolivälissä Levinin luo tuli kylänvanhin Levinin sisaren maatilalta, joka oli noin kahdenkymmenen virstan päässä Pokrovskojesta, ja teki selkoa töitten kulusta ja heinänteosta siellä. Päätulo sisaren tilalla tuli luhtaniityistä. Ennen aikaan niityt olivat olleet vuokrattuina talonpojille kahdestakymmenestä ruplasta desjatiina. Kun Levin oli ottanut tilan hoitoonsa ja tarkastanut heinämaat, oli hän huomannut niiden arvon suuremmaksi ja määrännyt vuokraksi kaksikymmentäviisi ruplaa desjatiinalta. Talonpojat eivät olleet suostuneet maksamaan niin paljoa eivätkä olleet päästäneet muitakaan kauppoihin. Silloin oli Levin itse lähtenyt sinne ja päättänyt korjata heinän osaksi päiväpalkalla, osaksi osamaksulla. Oman kylän talonpojat olivat kaikin tavoin vastustaneet tuota uudistusta, mutta työt olivat menneet hyvin, ja heti ensimmäisenä vuonna niityistä oli saatu melkein kaksinkertainen tuotto. Toissa ja viime vuonna olivat kylän talonpojat jatkaneet entistä vastarintaansa, mutta heinänkorjuu oli hoidettu samaan tapaan. Tänä kesänä olivat talonpojat ottaneet kaikki heinämaat tehdäkseen sadon kolmanneksesta, ja nyt oli kylänvanhin tullut ilmoittamaan, että heinä oli korjattu ja että hän oli sadetta peläten kutsunut tilan kirjanpitäjän niitylle ja tämän läsnä ollessa jakanut ja ajattanut pois yksitoista heinäsuovaa. Kun kylänvanhimmalta tiedusteltiin parhaan niityn satoa, hän antoi kovin epämääräisiä vastauksia. Lisäksi hän oli pitänyt niin kiirettä jakaessaan heinät lupaa odottamatta, että Levin ymmärsi siitä ja koko hänen sävystään, että tässä piili jokin petos, ja päätti itse mennä ottamaan selvää asiasta.

Tultuaan päivällisaikaan kylään ja jätettyään hevosensa tutun talonpoikaisukon — veljensä entisen imettäjän miehen — pihaan Levin meni ukon luo mehiläistarhaan saadakseen häneltä tarkemmin kuulla heinänkorjuusta. Puhelias, jalomuotoinen Parmenitsh-ukko otti Levinin ilomielin vastaan, näytti hänelle koko taloutensa, kertoi hyvin tarkasti mehiläisistään ja tämän vuoden parveilusta. Mutta Levinin kysyessä heinänkorjuusta hän vastaili epämääräisesti ja vastahakoisesti, ja se antoi lisää vahvistusta Levinin oletuksille. Hän lähti heinämaalle ja tarkasti suovat. Niissä ei voinut olla enempää kuin viisikymmentä kuormaa kussakin, ja paljastaakseen petoksen Levin käski tuoda paikalle samat heinähäkit, joilla heinät oli vedetty, purkaa yhden suovan ja vedättää katokseen. Suovasta tuli vain kolmekymmentäkaksi kuormaa. Vaikka kylänvanhin selittelikin heinän kuohkeutta ja sitä, kuinka se painuu suovissa, vaikka hän vakuutti ja vannoi kaiken käyneen rehellisesti, Levin väitti sitkeästi, että heinät oli jaettu ilman hänen käskyään ja ettei hän hyväksynyt jaossa käytettyä laskutapaa. Pitkien väittelyjen jälkeen asia päätettiin niin, että talonpojat saivat ottaa yksitoista viidenkymmenen kuorman suuruisiksi laskettua suovaa omalle osalleen, ja omistajan osa oli mitattava uudelleen. Nämä keskustelut ja heinien jako kestivät iltapuolelle asti. Kun heinät oli loppuun jaettu, Levin jätti muun silmälläpidon kirjanpitäjälle ja istahti itse pajunvitsalla merkitylle heinäruolle katselemaan niittyä, joka kuhisi kirjavanaan kansaa.