Toimitettuaan kaikki asiansa Levin palasi illan suussa kotiin märkänä sateesta, joka virtasi puroina sadetakin poimuja pitkin tunkeutuen kaulaan ja saappaanvarsiin, mutta sitä virkeämpi ja raikkaampi oli hänen mielensä. Iltapäivällä ilma oli muuttunut vielä entistä pahemmaksi: rakeet olivat niin pahasti ruoskineet läpimärkää hevosta, että se oli ruvennut kulkemaan syrjittäin, korvat ja pää vapisten; mutta Levinin oli hyvä olla sadehuppunsa alla, ja hän katseli iloisesti ympärilleen milloin sameisiin puroihin, jotka virtasivat raiteita pitkin, milloin alastomissa oksissa riippuviin pisaroihin, ja ihmetteli sillan laudoille jääneitten raeläjien valkeaa hohdetta ja varisseiden jalavanlehtien paksua, vielä mehevää kerrosta alastoman jalavan alla. Ympäröivän luonnon synkkyydestä huolimatta hän tunsi olevansa virkeä ja iloinen. Keskustelut talonpoikien kanssa kaukaisessa kylässä olivat osoittaneet, että he alkoivat tottua uusiin olosuhteisiinsa. Ukko, jonka luona Levin oli käynyt vaatteitaan kuivaamassa, näytti myöskin hyväksyvän Levinin suunnitelman, koska oli itsekin tarjoutunut tulemaan osakkaaksi yhteiseen karjan ostoon.
"Kunhan vain pidän pintani, niin pääsen päämäärääni." Levin ajatteli, "ja sen hyväksi kannattaa kyllä ponnistella. Sehän ei ole minun henkilökohtainen asiani, vaan siinähän on kysymys yhteisestä onnesta. Koko kansan taloudellisen aseman täytyy muuttua. Köyhyyden sijaan yleinen varallisuus ja tyytyväisyys; vihamielisyyden sijaan sopu ja harrastusten yhteys. Sanalla sanoen: veretön, mutta mitä vakavin vallankumous, aluksi meidän pienessä piirissämme, sitten koko meidän läänissämme, koko Venäjällä ja koko maailmassa. Sillä oikea, oikeudenmukainen ajatus ei voi olla hedelmätön. Niin, sen päämäärän hyväksi kannattaa tehdä työtä. Ja mitä tulee siihen, että sen sanon minä, Kostja Levin, sama mies, joka tuli tanssiaisiin musta solmio kaulassa ja jolle Shtsherbatskin neiti antoi rukkaset ja joka omasta mielestään on niin mitätön ja säälittävä, niin se ei merkitse mitään. Minä olen varma siitä, että Franklin tunsi itsensä yhtä mitättömäksi ja luotti yhtä vähän itseensä ajatellessaan pelkkää itseään. Se ei merkitse mitään. Ja hänelläkin oli varmaan oma Agafja Mihailovnansa, jolle hän uskoi salaisuutensa."
Sellaisissa ajatuksissa Levin saapui illan pimetessä kotiin.
Työnjohtaja oli palannut kauppiaan luota ja tuonut osan vehnärahoista. Matkallaan työnjohtaja oli saanut kuulla, että vilja oli kaikkialla vielä pelloilla, joten siis Levinin ajamatta jääneet 160 kuhilasta eivät olleet mitään verrattuna siihen, mitä muualla oli.
Syötyään päivällisensä Levin istuutui tapansa mukaan kirja kädessä nojatuoliin ja ajatteli lukiessaan tulevaa ulkomaanmatkaansa ja teostaan. Tänään hän näki erityisen selvästi työnsä merkityksen, ja hänen päässään muodostui itsestään kokonaisia lauseita, jotka ilmaisivat hänen ajatustensa ytimen. "Tämä pitää panna muistiin", päätti hän itsekseen. "Siitä on tuleva lyhykäinen johdanto, jota minä ennen pidin tarpeettomana." Hän nousi mennäkseen kirjoituspöytänsä luo, ja Laska, joka makasi hänen jalkojensa juuressa, nousi myös venytellen jäseniään ja katsoi häneen ikään kuin kysyen: minne nyt? Mutta ajatusten muistiinpanoon ei ollutkaan nyt aikaa, sillä samassa tulivat päällysmiehet ohjeita saamaan, ja Levin meni eteiseen heitä puhuttelemaan.
Kun ohjeet seuraavan päivän töistä oli annettu ja muut asiat Levinin puheille tulleitten talonpoikien kanssa selvitetty, Levin meni työhuoneeseensa ja istuutui kirjoittamaan. Laska paneutui pitkälleen pöydän alle; Agafja Mihailovna istui sukankutimineen tavallisella paikallaan.
Kirjoitettuaan vähän aikaa Levin muisti yhtäkkiä ihmeen elävästi Kittyn, hänen kieltävän vastauksensa ja viimeisen tapaamisen maantiellä. Hän nousi ja alkoi kävellä ympäri huoneita.
— Mitä te täällä kotona istutte ikävöimässä, sanoi Agafja Mihailovna. — Menisitte johonkin kylpyläkaupunkiin, kun kerran olette lähtöaikeissa.
— Lähdenhän minä, ylihuomenna. Täytyy saada työ loppuun.
— Se teidän työnne! Olette muutenkin jo hemmotellut talonpoikianne liikaa. Ilmankos ne puhuvat, että meidän herra saa siitä itse tsaarilta palkinnon. Ja mitä ihmettä te niistä talonpojista huolta pidätte?