— Minä ymmärrän, hän sanoi punastuen.
— Mikä sana tämä on? kysyi Levin osoittaen a:ta, joka merkitsi sanaa ainiaaksi.
— Se sana merkitsee ainiaaksi, sanoi Kitty, — mutta se ei ole totta! Levin pyyhki nopeasti pois kirjoituksensa, antoi Kittylle liidun ja nousi seisomaan. Kitty kirjoitti: E.v.s.v.t.
Dollyn suru Kareninien perheonnettomuudesta hälveni pian, kun hän näki nuo kaksi olentoa: Kittyn, joka liitu kädessä katseli aran onnellisesti hymyillen ylöspäin Leviniin, ja Levinin, joka kaunis vartalo pöydän yli kumartuneena silmäili palavin silmin vuoroin Kittyä, vuoroin pöytää.
Äkkiä Levinin kasvot välähtivät: hän oli ymmärtänyt. Kirjaimet merkitsivät: "En voinut silloin vastata toisin."
Hän katsahti Kittyyn arasti ja kysyvästi.
— Ainoastaanko silloin?
— Niin, vastasi Kittyn hymy.
— Entä… entä nyt? kysyi Levin.
— Lukekaa tuosta. Minä sanon sen, mitä toivoisin. Mitä kovasti toivoisin. Kitty kirjoitti alkukirjaimet: J. T. v. u. j. a. a. s. Se merkitsi: "Jospa te voisitte unohtaa ja antaa anteeksi sen."