Ruhtinatar istui nojatuolissa hiljaa hymyillen; ruhtinas istuutui hänen rinnalleen. Kitty seisoi isän tuolin vieressä pitäen yhä häntä kädestä. Kaikki olivat vaiti.
Ruhtinatar alkoi ensimmäisenä kutsua asioita niiden oikealla nimellä ja tehdä käytännöllistä puolta koskevia kysymyksiä. Alkuun se tuntui kaikista oudolta ja pahalta.
— Koska kaikki sitten tapahtuu? Täytyy siunata ja julkaista. Ja milloin ovat häät? Mitä sinä arvelet, Aleksander?
— Hän se on tässä päähenkilö, sanoi ruhtinas viitaten Leviniin.
— Koskako? Levin sanoi punastuen. — Huomenna. Jos te minulta kysytte, niin minun mielestäni on siunattava tänään ja häät pidettävä huomenna.
— Oh, mon cher, mitä hullutuksia!
— No, viikon perästä sitten.
— Hän on suunniltaan.
— Onko se sitten mahdotonta?
— Mutta, hyvä ystävä! sanoi ruhtinatar iloisesti hymyillen tuolle hätäilylle. — Miten sitten myötäjäisten kävisi?