— No, miksette sitten ole sanonut sitä?
— Kenelle tässä sanoo? Anna Arkadjevna on yhä sairaana, sanoi hoitaja tyytymättömänä.
Lastenhoitaja oli talon vanha palvelija, ja Aleksei Aleksandrovitsh oli kuulevinaan noissa yksinkertaisissa sanoissa viittauksen omaan asemaansa.
Lapsi huusi vielä kovemmin, niin että ääni särkyi. Hoitaja huitaisi kädellään ja meni imettäjän luo, otti lapsen syliinsä ja keinutteli sitä kävellessään.
Terveennäköinen, koreasti pukeutunut imettäjä säikähti, että hänet erotetaan toimestaan. Hän sopersi jotain nenäänsä peitellen uhkeaa rintaansa ja hymähti ylenkatseellisesti sille, että hänen maitoisuuttaan saatettiin epäillä. Hänenkin hymyssään Aleksei Aleksandrovitsh näki ivanpilkahduksen, joka tarkoitti häntä.
— Lapsirukka! sanoi lastenhoitaja rauhoitellen lasta ja kävellen ympäri huonetta.
Aleksei Aleksandrovitsh istuutui tuolille ja seurasi alakuloisin, kärsivin katsein edestakaisin kulkevaa hoitajaa.
Kun rauhoittunut lapsi oli viimein pantu korkealaitaiseen vuoteeseensa ja hoitaja tyynyä korjattuaan siirtynyt pois sen luota, Aleksei Aleksandrovitsh nousi ja hiipi vaivoin varpaillaan pysyen lapsen luo. Hän oli vaiti ja katseli lasta hetkisen, kasvoillaan entinen alakuloisuus; mutta yhtäkkiä hymynväre kulki hänen hiusmartonsa ja otsanahkansa yli ja levisi hänen kasvoilleen, ja hän poistui hiljaa huoneesta.
Ruokasalissa hän soitti sähkökelloa ja käski huoneeseen tulleen palvelijan lähettää jälleen hakemaan lääkäriä. Hän oli vaimolleen harmissaan siitä, ettei tämä pitänyt parempaa huolta tuosta suloisesta lapsesta, eikä hän olisi tahtonut mennä pahantuulisena vaimonsa luo eikä tavata ruhtinatar Betsyä; mutta Anna olisi saattanut ihmetellä, miksi hän tänään vastoin tapaansa pysyi poissa, ja sen vuoksi hän pakotti itsensä menemään makuukamariin. Astellessaan pehmeää mattoa pitkin kamarin ovea kohti hän kuuli sieltä keskustelun, jota ei olisi halunnut kuulla.
— Jollei hän olisi lähdössä pois, ymmärtäisin teidän ja miehenne kiellon. Mutta pitäisihän teidän miehenne olla sellaisen yläpuolella, sanoi Betsy.