— Tule pian, Kitty sanoi miehelleen lähtien huoneesta, — muuten minä luen kirjeet yksin. Sitten soitetaan nelikätisesti.

Jäätyään yksin ja koottuaan vihkonsa uuteen Kittyn ostamaan salkkuun Levin meni uuden pesukaapin luo, jolla oli uusia ja siroja esineitä — nekin Kittyn mukana ilmaantuneita — ja alkoi pestä käsiään. Levin hymyili omille ajatuksilleen ja ravisti niille nuhtelevasti päätään; katumuksen tapainen tunne vaivasi häntä. Hänen nykyisessä elämässään oli tiettyä häpeällisen lellittelyn makua. "Ei ole hyvä elää näin", ajatteli hän. "Lähes kolmeen kuukauteen en ole tehnyt juuri mitään. Tänään ryhdyin oikeastaan ensimmäisen kerran vakavasti työhöni, ja kuinkas kävi? Juuri pääsin alkuun, kun jo luovutin. Tavalliset toimenikin olen jättänyt melkein kokonaan. En ole paljon seuraillut talouttanikaan. Milloin en itse raaski jättää häntä, milloin taas näen, että hänen tulee ikävä. Ja minä kun luulin, että elämä ennen naimisiinmenoa on vain sellaista turhaa, asiaankuulumatonta, ja että vasta naimisiin mentyä alkaa oikea elämä. Ja nyt on pian kolme kuukautta kulunut, enkä minä koskaan ennen ole viettänyt aikaani näin joutilaasti ja hyödyttömästi. Ei, tämä ei käy päinsä, täytyy yrittää. Se ei tietenkään ole hänen syynsä. En voi moittia häntä mistään. Minun itseni olisi pitänyt olla lujempi ja suojata paremmin miehistä riippumattomuuttani. Mutta tällä lailla voi itse tottua ja opettaa hänetkin… Eihän se ole hänen syynsä", hän päätteli itsekseen.

Mutta tyytymättömän ihmisen on vaikea olla moittimatta toista ja juuri kaikkein läheisintä ihmistä siitä, mikä on hänen oman tyytymättömyytensä syynä. Ja Levininkin mieleen tuli hämäriä ajatuksia siitä, ettei syy ollut Kittyssä itsessään ("mihin hän olisi voinut olla syypää?") vaan hänen liiaksi pintapuolisessa ja turhamaisessa kasvatuksessaan ("mokoma tyhmyri se Tsharski: kyllä minä tiedän, että Kitty koetti, mutta ei osannut hillitä häntä"). "Niin, paitsi kiinnostusta taloa kohtaan (sitä on riittämiin), paitsi pukeutumistaan ja brodyyritöitään hänellä ei ole vakavia intressejä. Häntä ei kiinnosta sen paremmin minun työni, maatila, talonpojat, musiikki, johon hänellä on paljon lahjoja, kuin lukeminenkaan. Hän ei tee mitään, mutta on täysin tyytyväinen." Sisimmässään Levin paheksui Kittyä eikä vielä ymmärtänyt, että tämä valmistautui siirtymään siihen pian koittavaan elämänvaiheeseen, jolloin hänen oli yhtaikaa oltava miehensä vaimo ja talon emäntä ja hoivattava, imetettävä ja kasvatettava lapsiaan. Kitty itse vaistosi sen, ja nyt, tähän pelottavaan tehtävään valmistautuessaan ja iloisena pesäänsä rakennellessaan, hän nautti huolettomista ja onnellisista rakkauden hetkistä soimaamatta niistä itseään.

XVI

Kun Levin tuli yläkertaan, hänen vaimonsa istui uuden hopeisen samovaarin ja uuden teekaluston ääressä lukien kirjettä; kirje oli Dollyltä jonka kanssa Kitty oli vilkkaassa kirjeenvaihdossa. Pienen pöydän ääressä istui vanha Agafja Mihailovna, täysi teekuppi kädessään.

— Rouvanne pani minut tähän, käski istumaan kanssaan, sanoi Agafja
Mihailovna ja katsahti Kittyyn ystävällisesti hymyillen.

Noista sanoista Levin ymmärsi, että Agafja Mihailovnan ja Kittyn välinen draama oli nyt loppunut. Hän näki, että huolimatta kaikesta siitä mielipahasta, jota uusi emäntä oli tuottanut Agafja Mihailovnalle riistämällä tältä hallitusohjat, Kitty oli kuitenkin lopulta voittanut hänen rakkautensa.

— Minäpä katsoin sinunkin kirjeesi, sanoi Kitty antaen miehelleen huonosti töherretyn kirjeen. — Se on luullakseni siltä veljesi naiselta… lisäsi hän. — Minä en lukenut sitä loppuun. Tämä on kotiväeltä ja Dollyltä. Voitko kuvitella! Grisha ja Tanja ovat olleet Sarmatskilla lastenjuhlissa; Tanja on ollut markiisittarena.

Mutta Levin ei kuunnellut häntä, vaan punastui ja otti Marja Nikolajevnan, veljensä entisen rakastajattaren, kirjeen ja alkoi lukea. Se oli jo toinen kirje Marja Nikolajevnalta. Ensimmäisessä hän oli kertonut Nikolai Levinin ajaneen hänet luotaan ilman mitään syytä ja lisännyt siihen liikuttavan lapsellisesti, että vaikka hän olikin taas joutunut kurjuuteen, hän ei pyytänyt eikä tahtonut mitään, mutta häntä vain raastoi se ajatus, että Nikolai Dmitrijevitsh joutuisi ilman häntä hukkaan huonon terveytensä tähden, ja pyysi siksi Leviniä pitämään huolta veljestään. Nyt tulleessa kirjeessä oli uusia tietoja. Marja Nikolajevna oli löytänyt Nikolai Dmitrijevitshin ja mennyt taas yhteen tämän kanssa Moskovassa, sitten he olivat lähteneet yhdessä erään läänin pääkaupunkiin, mistä Nikolai oli saanut paikan. Siellä tämä oli riitaantunut päällikkönsä kanssa ja lähtenyt takaisin Moskovaan, mutta sairastunut matkalla niin pahasti, että tuskin enää nousee sairasvuoteelta, sanottiin kirjeessä. "Aina vain muistelee teitä, ja rahatkin ovat jo lopussa."

— Luehan mitä Dolly kirjoittaa sinusta, alkoi Kitty hymyillen, mutta, pysähtyi äkkiä huomatessaan miehensä muuttuneen ilmeen. — Mikä sinun on? Mitä on tapahtunut?