Kaikki tuossa kirjeessä hermostutti kreivitär Lidia Ivanovnaa: sen koko sisältö, viittaus jalomielisyyteen ja varsinkin sen vapaa ja — kuten hänestä tuntui — huoleton sävy.
— Sano ettei vastausta tule, sanoi kreivitär Lidia Ivanovna, avasi kirjoitusalustan ja kirjoitti heti Aleksei Aleksandrovitshille, että toivoi tapaavansa hänet ennen kello yhtä palatsissa järjestettävässä onnitteluseremoniassa.
"Minun täytyy saada puhua kanssanne tärkeästä ja surullisesta asiasta. Siellä voimme sopia, missä sen teemme. Parasta olisi minun luonani; käsken valmistamaan sitä teetä, josta te pidätte. Asia on tärkeä. Hän antaa ristin, mutta Hän antaa myös voimia", lisäsi hän valmistaakseen Aleksei Aleksandrovitshia edes jonkin verran kohtaamaan asian.
Kreivitär Lidia Ivanovna kirjoitti tavallisesti Aleksei Aleksandrovitshille kaksi, jopa kolmekin kirjelappua päivässä. Hän piti tuosta yhteydenpitokeinosta, jossa oli sekä hienostuneisuutta että salaperäisyyttä, mitä hänen henkilökohtaisista suhteistaan puuttui.
XXIV
Onnitteluseremonia palatsissa oli päättynyt. Poistuvat puhelivat mennessään päivän viime uutisista — juuri saaduista palkinnoista ja tärkeistä virkasiirroista.
— Kreivitär Marja Borisovnalle olisi pitänyt antaa sotaministeriö ja esikunnan päälliköksi panna ruhtinatar Vatkovskaja, puheli pieni harmaapäinen, kullalla kirjaillussa virkapuvussa oleva ukko pitkälle ja kauniille hovineidille, joka oli kysynyt häneltä virkasiirroista.
— Ja minut hänelle adjutantiksi, sanoi hovineiti hymyillen.
— Teillä on jo määräyksenne. Te kuulutte hengelliseen virastoon. Ja apulaiseksi teille annetaan Karenin.
— Hyvää päivää, ruhtinas! sanoi ukko puristaen lähelle tulleen herran kättä.