— Minä en tule, vastasi Vronski synkästi.
— Mutta minun täytyy mennä, minä lupasin. No, näkemiin sitten. Mutta voithan sinäkin tulla permantopaikalle, ota Krasinskin paikka, lisäsi Jashvin mennessään ovesta.
— Ei, minulla on muuta tekemistä.
"Jos on huolta vaimosta, niin taitaapa olla vaimon korvikkeestakin", ajatteli Jashvin poistuessaan hotellista.
Jäätyään yksin Vronski nousi tuoliltaan ja alkoi kävellä huoneessa.
"Mikäs tänään onkaan? Neljäs tilausnäytäntö… Jegor on siellä vaimonsa kanssa ja äiti luultavasti myös. Siellä on toisin sanoen koko Pietari. Nyt hän on jo perillä, on riisunut turkkinsa ja astunut valoisaan aitioon. Tushkevitsh Jashvin, ruhtinatar Varvara… hän kuvitteli kaikkea mielessään. — Entä minä sitten? Pelkäänkö, vai olenko jättänyt huolenpidon hänestä Tushkevitshille? Miten tyhmää kaikki. Miksi hän saattaa minut tällaiseen inhottavaan asemaan?" hän sanoi heilauttaen kättään.
Tuolla liikkeellään hän tönäisi pientä pöytää, jolla oli seltteripulloja ja konjakkikarahvi, niin että karahvi oli vähällä kaatua kumoon. Hän yritti ottaa siitä kiinni, mutta pudotti sen, sysäsi harmissaan pöytää jalallaan ja soitti kelloa.
— Jos tahdot pysyä palveluksessani, hän sanoi huoneeseen tulleelle kamaripalvelijalleen, — niin muistakin tehtäväsi. Sinun täytyy katsoa, ettei tuollaista tapahdu. Korjaisit pullot ajoissa pois.
Kamaripalvelija tunsi olevansa syytön ja aikoi puolustautua, mutta herraan vilkaistuaan hän katsoi parhaaksi olla vaiti, polvistui kiireesti matolle ja alkoi koota ehjiä ja särkyneitä pulloja ja laseja.
— Se ei ole sinun asiasi; kutsu lakeija siivoamaan ne ja tuo minulle hännystakkini.