Ja hän alkoi puhua Kittyn kanssa. Niin nololta kuin Levinistä tuntuikin lähteä nyt pois, hänen olisi kuitenkin ollut helpompi tehdä niin kuin jäädä koko illaksi näkemään Kittyä, joka väliin vilkaisi häneen ja vältteli hänen katsettaan. Hän aikoi nousta, mutta vanha ruhtinatar kääntyi hänen puoleensa huomatessaan hänen olevan vaiti.
— Oletteko tullut pitkäksi aikaa Moskovaan? Tehän muistaakseni toimitte zemstvon rauhantuomarina ja teidän on mahdoton olla kauan pois.
— Ei, ruhtinatar, minä en enää toimi zemstvossa, Levin sanoi. —
Tulin muutamaksi päiväksi.
"Mikähän hänen tänään oikein on", mietti kreivitär Nordston tarkastellen hänen ankaria, vakavia kasvojaan, "hän ei näy antautuvan arvostelemaan kaikkea tavalliseen tapaansa. Mutta minäpä suututan hänet. On hirveän hauskaa saada hänet narriksi Kittyn nähden, ja sen minä teen."
— Konstantin Dmitrish, hän sanoi Levinille, — selittäkäähän minulle, olkaa hyvä, mitä se merkitsee, — tehän sen kaiken tiedätte, — kun Kalugan alueen tilamme kaikki talonpojat, ukot ja akat, ovat juoneet kerrassaan kaiken, mitä heillä oli, eivätkä nyt maksa meille mitään. Mitä se semmoinen on? Te olette aina niin kehunut talonpoikia.
Samaan aikaan uusi naisvieras tuli huoneeseen, ja Levin nousi.
— Suokaa anteeksi, kreivitär, minä en todellakaan tiedä siitä mitään enkä voi teille mitään sanoa, Levin sanoi ja katsahti vallasnaisen jäljessä tulevaan sotilashenkilöön.
"Se on varmaankin Vronski", arveli Levin ja päästäkseen varmuuteen asiasta vilkaisi Kittyyn. Tämä oli jo ehtinyt katsahtaa Vronskiin päin. Hänen silmänsä kirkastuivat tahtomattaan, ja tuosta katseesta Levin ymmärsi hänen rakastavan tuota miestä, ymmärsi yhtä varmasti kuin jos Kitty olisi sen hänelle sanonut. Mutta millainen tuo mies oli?
Nyt Levin ei enää — olipa se sitten hyvä tai paha — voinut lähteä; hänen oli pakko saada tietää, millainen oli mies, johon hän oli rakastunut.
On ihmisiä, jotka tavatessaan onnekkaamman kilpailijansa, olipa ala mikä hyvänsä, ovat heti valmiit kääntämään selkänsä kaikelle hyvälle, mitä hänessä on, ja näkevät hänessä pelkkää pahaa; on taas ihmisiä, jotka päinvastoin ennen kaikkea haluavat havaita onnellisessa kilpailijassaan ominaisuuksia, joilla tämä on voittanut heidät, ja etsivät hänestä, tuskan kaiherrus sydämessään, pelkkää hyvää. Levin kuului sellaisten ihmisten joukkoon. Eikä hänen ollut vaikea havaita, että Vronskissa oli paljonkin hyvää ja miellyttävää. Se pisti heti silmään. Vronski oli keskikokoinen, tanakkarakenteinen, tummaverinen mies, kasvot hyväntahtoisen kauniit, äärimmäisen tyynet ja lujapiirteiset. Hänen kasvoissaan ja koko olemuksessaan, lyhyeksi leikatusta mustasta tukasta ja vasta-ajellusta leuasta leveään uudenuutukaiseen sotilastakkiin saakka, oli kaikki korutonta ja samalla hienostunutta. Annettuaan tietä sisään astuvalle vallasnaiselle Vronski astui vanhan ruhtinattaren ja sitten Kittyn luo.