— Minä pidän huolen illallisesta, istukaa te paikoillanne, hän sanoi ja meni Agafja Mihailovnan luo.
— Niin, ette kai ole saanut kananpoikia mistään. Täytynee sitten ottaa omia… sanoi Kitty.
— Me harkitsemme asiat Agafja Mihailovnan kanssa, sanoi Varenka ja katosi hänen mukanaan oven taakse.
— Mikä viehättävä tyttö! sanoi ruhtinatar.
— Ei ainoastaan viehättävä, maman, vaan sellainen, jonka vertaista ei ole toista.
— Te siis odotatte tänään Stepan Arkadjevitshia? sanoi Sergei
Ivanovitsh ilmeisesti haluten kääntää keskustelun muualle.
— On vaikea löytää langoksia, jotka olisivat enemmän erilaiset, lisäsi hän hivenen hymyillen: — toinen on liikkuva ja viihtyy seuraelämässä kuin kala vedessä; toinen — meidän Kostjamme — on vilkas, nopea, kaikelle herkkä, mutta vieraiden seurassa jähmettyy joko kokonaan tai rimpuilee tolkuttomasti kuin kala kuivalla maalla.
— Niin, hän suhtautuu asioihin kovin kevyesti, sanoi ruhtinatar kääntyen Sergei Ivanovitshiin päin. — Minä aioin juuri pyytää teitä puhumaan hänelle, ettei Kitty mitenkään voi jäädä tänne, vaan että hänen on välttämättä tultava Moskovaan. Hän sanoo tilaavansa lääkärin tänne…
— Maman, hän tekee kaiken, hän suostuu kaikkeen, sanoi Kitty harmissaan siitä, että äiti tässä asiassa haastoi Sergei Ivanovitshia tuomariksi.
Heidän puhellessaan alkoi lehtokujalta kuulua hevosen korskuntaa ja soran rahinaa rattaanpyörien alla.