Dolly ei ehtinyt vielä nousta paikaltaan lähteäkseen miestään vastaan, kun Levin oli jo hypännyt ulos Grishan kouluhuoneen ikkunasta ja auttanut Grishan tulemaan samaa tietä.
— Se on Stiva! huusi Levin verannan alta. — Läksy on käyty läpi, ole huoleti, Dolly! lisäsi hän ja lähti kuin ketterä poika juoksemaan tulijoita vastaan.
— Is, ea, id, ejus, ejus, ejus! huusi Grisha hypellen pitkin lehtikujaa.
— On toinenkin. Luultavasti isä! huusi Levin lehtokujan päästä. —
Kitty, älä tule jyrkkiä portaita, vaan kierrä ympäri.
Mutta Levin oli erehtynyt luullessaan toista vaunuissa olijaa vanhaksi ruhtinaaksi. Kun hän tuli lähemmäksi vaunuja, hän näki Stepan Arkadjevitshin rinnalla ruhtinaan sijasta nuoren, kauniin, rotevan miehen, jolla oli päässään skottilaislakki takana riippuvine nauhoineen. Se oli Vasenka Veslovski, Shtsherbatskien pikkuserkku, moskovalais-pietarilainen seurapiirileijona, "mainio poika ja innokas metsämies", kuten Stepan Arkadjevitsh hänet esitti.
Välittämättä vähääkään siitä pettymyksestä, jonka tuotti tullessaan vanhan ruhtinaan sijasta, Veslovski tervehti Leviniä iloisesti muistuttaen heidän aiemmasta tuttavuudestaan ja sieppasi Grishan vaunuihin nostaen hänet Stepan Arkadjevitshin mukana olevan lintukoiran yli.
Levin ei istuutunut vaunuihin, vaan astui jäljessä. Häntä harmitti hiukan, että vanha ruhtinas, josta hän oli ruvennut pitämään yhä enemmän ja enemmän, ei saapunutkaan ja että hänen sijastaan oli tullut tuo outo ja tarpeeton vieras. Vieläkin oudommalta ja tarpeettomammalta vieras tuntui Levinistä, kun hän tullessaan pääoven luo, mihin aikuisten ja lasten eloisa joukko oli kokoontunut, näki, kuinka Vasenka Veslovski suuteli erityisen ystävällisen ja ritarillisen näköisenä hänen vaimonsa kättä.
— Me olemme rouvanne kanssa serkukset ja vanhat tutut, sanoi Vasenka
Veslovski puristaen taas lujasti Levinin kättä.
— No onko riistaa viljalti? Stepan Arkadjevitsh kysyi Leviniltä ehdittyään tuskin tervehtiä kaikkia. — Meillä on näet kummallakin mitä julmimmat aikomukset… Tietysti, maman, hehän eivät ole sen koommin käyneet Moskovassa. Kas tässä, Tanja, on sinulle. Otapas, ole hyvä, se laukku sieltä vaunujen perältä, hän puheli joka suuntaan. — Oletpa sinä tullut terveen ja raikkaan näköiseksi, Dollinka, hän sanoi vaimolleen suudellen vielä kerran tämän kättä, pidellen sitä sitten omassaan ja silitellen sitä.
Levin, joka oli hetki sitten ollut mitä iloisimmassa mielentilassa, katseli nyt kaikkia synkin silmin, eikä mikään miellyttänyt häntä.