"Ketähän lienee eilen suudellut noilla huulillaan?" hän ajatteli katsellessaan Stepan Arkadjevitshin hellyydenosoituksia vaimoaan kohtaan. Hän katsahti Dollyyn, eikä tämäkään miellyttänyt häntä.
"Eihän hän usko miehensä rakkauteen. Mistä hän sitten on niin iloissaan? Inhottavaa!" ajatteli Levin.
Levin katsahti ruhtinattareen, joka hetki sitten oli ollut hänestä niin herttainen, eikä pitänyt tavasta, jolla ruhtinatar otti vastaan tuon nauhalakkisen vieraan, aivan kuin olisi ollut omassa kodissaan.
Jopa kuistille ilmaantunut Sergei Ivanovitsh näytti Levinistä vastenmieliseltä tervehtiessään teennäisen ystävällisesti Stepan Arkadjevitshia, kun Levin kuitenkin tiesi, ettei hänen veljensä pitänyt Oblonskista eikä kunnioittanut häntä.
Varenkakin oli hänestä vastenmielinen tervehtiessään vierasta herraa tuollaisena sainte nitouche'ina[20], kun hän kuitenkin ajatteli vain naimisiinmenoa.
Kaikkein vastenmielisin oli Kitty, sillä hänkin antautui sen ilon valtaan, jonka tuo maalletuloaan yleisenä ilojuhlana pitävä herra toi mukanaan. Leviniä vaivasi erityisesti Kittyn hymyn tietty sävy hänen vastatessaan vieraan hymyilyyn.
Joukko astui sisään äänekkäästi jutellen; mutta kun kaikki olivat istuutuneet paikoilleen, Levin kääntyi ja lähti huoneesta.
Kitty huomasi, että hänen miehelleen oli sattunut jotain, ja lähti tämän perään saadakseen puhua tämän kanssa kahden. Mutta Levin kiiruhti ulos sanoen, että hänellä oli asiaa konttoriin. Talousasiat eivät olleet pitkiin aikoihin tuntuneet hänestä niin tärkeiltä kuin nyt. "Nuo vain juhlivat", ajatteli hän, "mutta minun täytyy hoitaa arkitöitä, jotka eivät odota ja joita ilman ei elämä suju."
VII
Levin palasi takaisin vasta sitten, kun häntä lähetettiin pyytämään illalliselle. Portaissa seisoivat Kitty ja Agafja Mihailovna neuvotellen illallisviineistä.