— Mitä te siitä sellaista numeroa teette? Antakaa samaa mitä muulloinkin, sanoi Levin.
— Ei, Stiva ei juo… Kostja, odota vähän, mikä sinun on? Kitty aloitti kiiruhtaen hänen peräänsä, mutta Levin ei odottanut yhtään, vaan harppoi säälimättä ruokasaliin ja yhtyi heti yleiseen vilkkaaseen keskusteluun, jota Vasenka Veslovski ja Stepan Arkadjevitsh pitivät yllä.
— No kuinkas on, lähdemmekö huomenna metsälle? kysyi Stepan
Arkadjevitsh.
— Lähdetään ihmeessä, sanoi Veslovski istuutuen sivuttain toiselle tuolille ja koukistaen lihavan jalkansa alleen.
— Kaikin mokomin minun puolestani. Oletteko jo ollut metsällä tänä vuonna? kysyi Levin suunnaten katseensa vieraan jalkaan. Hän koetti kyllä olla rakastettava, mutta Kitty huomasi heti hänen teennäisyytensä ja oudoksui sitä. — En tiedä, löydämmekö heinäkurppia mutta taivaanvuohia on paljon. Pitää vain lähteä aikaisin. Ettette vain väsähdä? Etkö ole väsynyt, Stiva?
— Minä väsynyt? Kaikkea sitä kuuleekin! Valvotaan vaikka koko yö!
Lähdetään kävelemään!
— Valvotaanpa tosiaankin! Mainio ehdotus! kannatti Veslovski.
— Sen me kyllä uskomme, että sinä voit olla nukkumatta ja estää muitakin pääsemästä levolle, sanoi Dolly miehelleen, äänessään hieno ivansävy kuten useimmiten hänen puhutellessaan miestään. — Mutta minun mielestäni on aika mennä nukkumaan… Ja minä menenkin, minä en syö enää illallista.
— Ei, istu nyt sinäkin, Dollinka, sanoi Stepan Arkadjevitsh siirtyen lie puolelle isoa ruokapöytää, jossa Kitty oli. — Minulla on sinulle vielä paljon kertomista.
— Tuskin mitään kiinnostavaa.