— Periaatteestako taaskin? sanoi Stepan Arkadjevitsh etsien pimeässä lakkiaan.
— Ei periaatteesta, mutta mitä minä siellä tekisin?
— Sinä menet tuota tietä turmioon, kuuletko, sanoi Stepan
Arkadjevitsh löydettyään lakkinsa ja nousi pystyyn.
— Miten niin?
— Kyllä minä olen huomannut, millaiseen asemaan olet saattanut itsesi vaimoosi nähden. Teille kysymys siitä, lähdetkö sinä vai etkö lähde pariksi päivää metsälle, on maailman tärkeimpiä asioita. Se on kyllä hyvin idyllistä, mutta koko elämän sisällöksi siitä ei ole. Miehen tulee olla riippumaton, hänellä on omat miehiset harrastuksensa. Miehen pitää olla miehekäs, sanoi Oblonski avaten ovea.
— Ja mennä liehittelemään kartanon piikatyttöjä, niinkö? kysyi Levin.
— Miksei, jos huvittaa. Ça ne tire pas à consequence[28]. Vaimoani se ei vahingoita vähääkään, ja minulle se tuottaa huvia. Pääasia on, että pitää kodin pyhänä eikä päästä sinne mitään häiritsevää. Mutta käsiään ei pidä sitoa.
— Kenties, sanoi Levin kuivasti ja kääntyi kyljelleen. — Huomenna täytyy lähteä varhain; minä nousen aamun sarastaessa ja lähden ketään herättämättä.
— Messieurs, venez vite[29]! kuului ulkoa hakemaan tulleen Veslovskin ääni. — Minä olen tehnyt löydön. Charmante[30], täydelleen Gretchen, me teimme jo tuttavuutta! Tosiaan, hiton sievä! kertoi hän niin hyväksyvän näköisenä, kuin tuo "Gretchen" olisi luotu niin kauniiksi juuri häntä varten, ja hän olisi nyt ilmaissut tyytyväisyytensä siihen, joka oli valmistanut hänelle moisen lahjan.
Levin oli nukkuvinaan. Oblonski lähti ladosta tohvelit jalassa ja sikari suussa, ja pian miesten äänet häipyivät kuulumattomiin.