"Kas tästä tulee jotain!" ajatteli Levin pistäen lämpimät, lihavat heinäkurpat metsästyslaukkuunsa. "Oo, Laska-poju, tuleeko hyvä saalis?"
Kun Levin lähti pyssynsä ladattuaan astelemaan kauemmaksi, aurinko oli jo noussut, joskaan sitä ei vielä näkynyt pilvien takaa. Kuu oli kadottanut kaiken valonsa ja häämötti taivaalla kuin pieni vaalea pilvenhattara. Ainoatakaan tähteä ei enää näkynyt. Suokosteikot, jotka olivat olleet hopeanhohteisia, kävivät nyt kullankarvaisiksi. Ruoste välkkyi kuin meripihka. Ruohon sini muuttui kellertäväksi vehreydeksi. Pienet suolinnut lehahtelivat puron vierellä olevissa kastehelmien peittämissä pensaissa, jotka loivat suolle pitkän varjon. Haukka heräsi ja istui ruolla käännellen päätään puolelta toiselle ja katsellen tyytymättömänä suolle. Naakat lensivät pellolle, ja paljasjalkainen poika ajoi jo hevosia viittansa alta nousseen ja päätään raapivan ukon luo. Laukauksista jäänyt savu hohti vihreällä ruohikolla valkeana kuin maito.
Muuan pikkupojista juoksi Levinin luo.
— Setä hoi, eilen täällä oli sorsia! huusi poika ja lähti seuraamaan häntä.
Levinistä oli kaksinverroin hauskaa, kun hän tämän hänelle hyväksyntänsä ilmaisseen pojan nähden sai samalta paikalta ammutuksi vielä kolme taivaanvuohta.
XIII
Metsämiehen vanha huomio, että jos saa ammutuksi ensimmäisen eläimen tai ensimmäisen linnun, tulee hyvä metsäonni, piti paikkansa nytkin.
Väsyneenä, nälkäisenä ja onnellisena, lähes kolmekymmentä virstaa kuljettuaan, Levin palasi kymmenettä käydessä takaisin majapaikkaansa, selässään yhdeksäntoista kahlaajaa ja vyöllään sorsa, joka ei enää mahtunut metsästyslaukkuun. Hänen toverinsa olivat jo aikoja sitten heränneet, ehtineet tulla nälkäisiksi ja syödä aamiaisensa.
— Odottakaas, minä tiedän, että niitä on yhdeksäntoista, sanoi Levin laskien uudelleen heinäkurppansa ja taivaanvuohensa, jotka sivulle vääntyneine paineen ja hyytyneine veritahroineen, käpristyneinä ja kokoon kutistuneina, eivät enää olleet yhtä tärkeän näköisiä kuin lentäessään.
Levin oli laskenut oikein ja hän huomasi ilokseen, että Stepan Arkadjevitsh kadehti häntä. Vielä hauskempaa hänestä oli saada Kittyn kirjelappu, jonka lähetti oli tuonut hänen poissa ollessaan.