— Sinä aioit kysyä muuta. Sinä aioit kysyä hänen sukunimeään, eikö niin? Se kiusaa Alekseita. Tyttö on ilman sukunimeä, tarkoitan, että hän on Karenina, sanoi Anna painaen silmäluomensa niin alas, että silmiä ei näkynyt laskettujen ripsien takaa. — No, puhutaan siitä kaikesta myöhemmin, hänen kasvonsa kirkastuivat taas, — Mennään, minä näytän hänet sinulle. Elle est très gentille[42]. Liikkuu jo.
Lastenkamarissa ylellisyys oli vielä silmiinpistävämpää kuin muualla. Siellä oli Englannista tilattuja pikku kärryjä, apuvälineitä kävelyn harjoitteluun, erityinen biljardipöydän tapainen konttausikäisen leikkikehä, keinuja ja uudenaikaisia kylpyammeita, kaikki lujaa, englantilaista, laadukasta ja nähtävästi hyvin kallista tavaraa. Huone oli suuri, korkea ja valoisa.
Heidän astuessaan sisään tyttö istui paitasillaan korkeassa syöttötuolissaan pöydän ääressä ja söi lihalientä, jota hän oli valuttanut aika lailla ruokalapulleen. Lasta syötti tämän kanssa nähtävästi yhdessä aterioiva venäläinen kamarineiti. Imettäjää ja hoitajaa ei näkynyt; he olivat viereisessä huoneessa ja kuuluivat solkkaavan siellä outoa ranskaansa, ainoaa kieltä, jonka avulla saattoivat vähänkään ymmärtää toisiaan.
Annan äänen kuultuaan koreasti pukeutunut, isokokoinen ja epämiellyttävän näköinen englantilainen hoitajatar tuli ovesta sisään, heilautti valkeita kiharoitaan ja alkoi heti puolustautua, vaikkei Anna syyttänytkään häntä mistään. Jokaiseen Annan sanaan hän vastasi nopeasti ja toistamalla useampaan kertaan: 'Yes, my lady'[43].
Pikku tyttö oli punaposkinen, mustakulmainen ja -tukkainen, ja sen punakka vartalo näytti hyvin vankalta. Lapsi miellytti Darja Aleksandrovnaa kovasti, vaikka se katselikin vierasta jokseenkin jurosti. Hänen kävi oikein kateeksi tuon lapsen terve ulkonäkö. Sen liikkumistapakin miellytti häntä. Yksikään hänen lapsistaan ei ollut liikkunut niin. Kun tyttö pantiin istumaan matolle ja pikku mekon helmat nostettiin ylös häiritsemästä, sen toimia oli kerrassaan herttaista katsella. Lapsi katseli välähtelevin mustin silmin ympärilleen kuin pieni metsänpeto ja hymyili, ilmeisesti hyvillään osakseen saamasta ihailusta, nojautui sitten jalat haralla tarmokkaasti käsiinsä ja veti nopeasti takaruumiinsa eteenpäin, siirsi kätensä kauemmaksi ja jatkoi kulkuaan.
Mutta lastenkamarin yleinen henki ei miellyttänyt Darja Aleksandrovnaa. Varsinkin englantilaishoitajatar oli hänestä vastenmielinen. Kun Anna hyvästä ihmistuntemuksestaan huolimatta oli ottanut lapselleen noin epämiellyttävän hoitajan, Dolly käsitti asian johtuvan ainoastaan siitä, että hyviä lastenhoitajia oli vaikea saada tulemaan niin epätavalliseen perheeseen kuin Annan oli. Lisäksi Darja Aleksandrovna ymmärsi pian, etteivät Anna, imettäjä, hoitaja ja lapsi oikein sopineet yhteen ja että äidin käynti lastenhuoneessa oli harvinainen tapaus. Anna tahtoi antaa tyttärelleen erään leikkikalun, mutta ei löytänytkään sitä.
Kaikkein ihmeellisintä oli se, että Anna erehtyi vastatessaan, montako hammasta lapsella oli, eikä tiennyt mitään kahden viimeisen hampaan ilmestymisestä.
— Minusta tuntuu välillä raskaalta se, että olen täällä kuin liikaa, sanoi Anna lähtiessään lastenkamarista laahus koholla, jottei kaataisi oven luona olevia leikkikaluja. — Toisin oli ensimmäisen lapseni kamarissa.
— Minä luulin päinvastoin, sanoi Darja Aleksandrovna arasti.
— Oi ei! Tiedätkö, että minä tapasin hänet, Serjozhan, sanoi Anna siristäen silmiään kuin katsellen jotain kaukana siintävää. — Siitä voimme puhua myöhemmin. Et voi uskoa, minä olen kuin nälkiintynyt, jolle yhtäkkiä onkin katettu kukkurainen päivällispöytä ja joka ei tiedä mihin kävisi käsiksi. Kukkurainen päivällispöytä olet sinä ja kaikki ne asiat, joista saan nyt puhella kanssasi. Minullahan ei ole ollut ketään, jonka kanssa olisin saanut niistä jutella. En vain tiedä mistä aloittaisin. Mais je ne vous ferai grâce de rien[44]. Minun täytyy saada kertoa sinulle kaikki. Niin, täytyy kai ensin antaa sinulle yleiskatsaus siitä seurueesta, jonka täällä tapaat, aloitti hän. — Aloitan naisista. Ruhtinatar Varvara. Sinä tunnet hänet ja minä tiedän, mitä mieltä sinä ja Stiva olette hänestä. Stiva sanoo, että koko hänen elämänsä tarkoituksena on näyttää, että hän on täti Katerina Pavlovnan yläpuolella. Se kaikki on totta; mutta hän on hyväluontoinen ja minä olen hänelle niin kiitollinen. Tietyllä hetkellä Pietarissa un chaperon[45] oli minulle välttämätön. Ja hän sattui juuri silloin paikalle. Hän on tosiaan hyväluontoinen. Hän on helpottanut asemaani paljon. Huomaan, ettet sinä käsitä minun asemani tukaluutta… siellä Pietarissa nimittäin, lisäsi hän. — Täällä minä olen aivan rauhallinen ja onnellinen. No, siitä myöhemmin. Täytyy ensin luetella muutkin. Svijazhski on aatelismarsalkka ja hyvin kunnollinen ihminen, mutta näyttää tarvitsevan Alekseita liikaa. Ymmärräthän, että niin varakkaalla miehellä kuin Alekseilla voi täällä maalla olla sangen suuri vaikutusvalta. Sitten Tushkevitsh olet kai sinä nähnyt hänet, hänhän oli Betsyn kumppani. Nyt hänet on pantu viralta ja hän tuli meille. Hän on, kuten Aleksei sanoo, niitä ihmisiä, jotka ovat varsin miellyttäviä, jos heitä pitää sellaisina, jollaisilta he tahtovat näyttää, et puis, il est comme il faut[46], kuten ruhtinatar Varvara sanoo. Sitten Veslovski… hänethän sinä tunnet. Sangen herttainen poika, hän sanoi, ja veitikkamainen hymy väreili hänen huulillaan. — Mitä hullua Levinillä tapahtui? Veslovski on kertonut siitä Alekseille, mutta meidän on vaikea uskoa. Il est très gentil et naif[47], lisäsi hän samalla lailla hymyillen. — Miehet tarvitsevat ajanvietettä ja Aleksei tarvitsee seuraa, sen vuoksi minäkin koetan pitää arvossa pientä piiriämme. Onhan hyvä, että meillä on elämää ja iloa ympärillämme, ettei Alekseikaan rupea kaipaamaan mitään uutta. Sitten saat myös nähdä saksalaisen tilanhoitajamme. Hän on hyvin kunnollinen ja osaava mies. Aleksei pitää hänestä paljon. Sitten meillä on tohtori, nuori mies, ei ihan nihilistikään, mutta tiedätkö, syö veitsellä… oikein hyvä lääkäri tosin. Sitten vielä arkkitehti… Une petite cour[48].