— Niin, ole hyvä, ja anna pestäväksi, jos mahdollista, keskeytti
Darja Aleksandrovna.
— Kyllä, rouva. Meillä on varta vasten pyykinpesijöinä kaksi naisihmistä, ja liinavaatteet pestään kaikki koneella. Kreivi itse pitää kaikkea silmällä. On siinä sellainen mies…
Dollyn iloksi Anna tuli huoneeseen tehden siten lopun Annuskan lörpöttelystä.
Anna oli pukeutunut hyvin yksinkertaiseen batistipukuun. Dolly silmäili tarkasti tuota yksinkertaista pukua. Hän tiesi, mitä tuo yksinkertaisuus merkitsi ja millaisia summia se vaati.
— Vanha tuttu, sanoi Anna tarkoittaen Annuskaa.
Anna ei enää ujostellut. Hän oli täysin vapautunut ja rauhallinen. Dolly näki, että Anna oli täysin toipunut hänen tulonsa herättämästä alkuhämmennyksestä ja ottanut käyttöön pinnallisen ja välinpitämättömän sävyn. Ovi siihen osastoon, mihin tunteet ja syvemmät ajatukset oli kätketty, tuntui nyt olevan lukittu.
— No, kuinka sinun pikku tyttösi voi? kysyi Dolly.
— Aniko (näin hän kutsui tytärtään Annaa)? Hän voi oikein hyvin. Tahtoisitko nähdä hänet? Mennään, niin minä näytän. Hoitajien hankkimisessa on ollut kauhea vaiva, alkoi hän kertoa. — Meillä on ollut italialaisnainen imettäjänä. Muuten hyvä, mutta kauhean tyhmä. Me aioimme jo lähettää hänet pois, mutta tyttö on niin tottunut häneen, että pidämme häntä vielä.
— Mutta kuinka te olette järjestäneet…? Dolly aikoi kysyä, kenen nimi tytöllä tulisi olemaan, mutta huomatessaan Annan kasvojen äkkiä synkistyvän hän muutti kysymyksensä toiseksi. — Kuinka te olette tehneet? Onko hänet jo vieroitettu?
Mutta Anna oli ymmärtänyt.