— Voi, rakkaani, kuinka onnellinen olen tulostasi! sanoi Anna istuutuen ratsastuspuvussaan hetkeksi Dollyn viereen. — Kerro minulle kotiväestäsi. Stivaa olen vilaukselta tavannut. Mutta eihän hän osaa kertoa lapsistaan. Kuinka minun Tanja-lemmikkini jaksaa? Hän on kai iso tyttö jo?

— Niin, isohan hän on, vastasi Darja Aleksandrovna lyhyesti ja ihmetteli itsekin omaa kylmyyttään. — Meillä on niin mukavaa, kun asumme Levinien luona, lisäsi hän.

— Jospa minä olisin tiennyt, sanoi Anna, — ettet sinä halveksi minua… Teidän olisi pitänyt tulla meille kesäksi. Onhan Stiva Aleksein vanha hyvä ystävä, hän lisäsi ja punastui äkkiä.

— Niin, mutta meidän on siellä niin hyvä… sanoi Dolly hämillään.

— Oi, olen niin iloinen, että puhun tyhmyyksiä. Kuinka hyvin sinä teit! Anna sanoi suudellen häntä taas. — Sinä et ole vielä sanonut minulle, mitä mieltä olet minusta, mutta minäpä tahdon tietää kaikki. Olen joka tapauksessa iloinen siitä, että saat nähdä millainen olen. Minä en tahdo kenenkään luulevan, että minun tarkoitukseni on osoittaa jotakin. Minä en tahdo osoittaa enkä todistaa mitään, tahdon vain elää tekemättä pahaa kenellekään paitsi itselleni. Siihen kai minulla on oikeus, vai mitä? Se on kuin onkin pitkä kysymys, puhutaan siitä myöhemmin perin pohjin. Minä menen nyt pukeutumaan ja lähetän kamarineidon avuksesi.

XIX

Jäätyään yksin Darja Aleksandrovna tarkasteli huonetta emännän silmin. Kaikessa, mitä hän oli nähnyt kartanoon tullessaan ja astuessaan sisään ja mitä hän nyt näki huoneessaan, oli ihmetyttävää yltäkylläisyyttä ja keikarimaisuutta sekä sellaista uutta eurooppalaista upeutta, johon hän oli tutustunut vain englantilaisten romaanien välityksellä, mutta jota hän ei ollut vielä koskaan nähnyt Venäjällä, varsinkaan maalla. Kaikki oli uutta alkaen uusista ranskalaisista tapeteista koko lattiaa verhoavaan mattoon saakka. Joustinsänky patjoineen, erillisine päätyineen ja pienine silkkipäällystyynyineen, marmorinen pesupöytä, peili, leposohva, pöydät, uunilla oleva pronssinen kello, ikkuna- ja oviverhot — kaikki oli kallista ja uudenaikaista.

Yhtä uudenaikainen ja kallisarvoinen kuin koko huone oli myös hieno kamarineito, joka tuli tarjoamaan Dollylle palveluksiaan. Tyttö oli sekä kampaukseltaan että puvultaan muodikkaampi kuin Dolly itse, ja vaikka Dolly pitikin tämän kohteliaisuudesta, siisteydestä ja palvelualttiudesta, hän ei voinut olla täysin luonteva tämän seurassa. Aivan kuin kiusalla Dollylle oli sattunut mukaan paikattu kampausnuttu, ja ne samat paikatut ja parsitut kohdat, joista hän kotona ylpeili, vaivasivat nyt häntä. Kotona oli selvää, että kuuteen nuttuun tarvittiin kaksikymmentäneljä arsinaa 65 kopeekan kangasta, mikä teki lisätarvikkeita ja työpalkkaa lukuunottamatta yli 15 ruplaa, ja ne 15 ruplaa olivat säästyneet. Mutta palvelijan nähden tuntui kiusalliselta olla paikatussa nutussa.

Darja Aleksandrovnan tuli paljon keveämpi olla, kun huoneeseen tuli Annan vanha tuttu palvelijatar Annuska. Keikarimaista kamarineitoa tarvittiin rouvan luo, ja Annuska jäi Darja Aleksandrovnan avuksi. Annuska oli nähtävästi hyvin iloinen vieraan tulosta ja puheli lakkaamatta. Dolly huomasi, että Annuskan teki mieli lausua ajatuksensa rouvastaan ja puhua kreivin rakkaudesta ja uskollisuudesta Anna Arkadjevnaa kohtaan, mutta Dolly hillitsi taitavasti hänen yrityksensä.

— Minä olen kasvavasta tytöstä asti ollut Anna Arkadjevnan luona ja hän on minulle rakkaampi kuin kukaan muu. Eihän se meidän asiamme ole ruveta arvostelemaan. Kun sillä lailla rakastaa…