— Tämä ei ole synnytyslaitos, vaan sairaala, joka on avoinna kaikille sairaille paitsi tartuntatautisille, hän sanoi. — Katsokaas tätä… ja hän työnsi Darja Aleksandrovnan eteen äskettäin saapuneen toipilastuolin. — Katsokaahan. Hän istuutui tuoliin ja alkoi itse kuljettaa sitä. — Sairas ei voi kävellä, hän on vielä heikko tai hänen jalkansa ovat kipeät, mutta hän kaipaa raitista ilmaa ja ajelee tällä…
Darja Aleksandrovnaa huvitti ja miellytti kaikki, mutta eniten häntä miellytti Vronskin luonnollinen, lapsekas innostus. "Kuinka herttainen, hyvä ihminen", hän ajatteli väliin eikä kuunnellut Vronskin sanoja, katseli vain tätä, tutki tämän ilmettä ja asettui ajatuksissaan Annan sijalle. Hän oli nyt niin ihastunut tuohon innostuneeseen Vronskiin, että ymmärsi, kuinka Anna oli voinut rakastua häneen.
XXI
— Minä luulen, että ruhtinatar on väsynyt, ja tuskinpa hevoset huvittavat häntä, sanoi Vronski Annalle, joka ehdotti, että mentäisiin hevostalleille, koska Svijazhski halusi nähdä Vronskin uuden orin. — Menkää te, minä saatan ruhtinattaren kotiin, niin saamme vähän puhella, hän sanoi, — jos niin sallitte? hän sanoi Dollylle.
— Hyvin mielelläni. Minulla ei tosiaan ole juurikaan käsitystä hevosista, sanoi Darja Aleksandrovna hiukan ihmetellen.
Hän huomasi Vronskin kasvoista, että tämä tahtoi puhutella häntä kahden kesken. Eikä hän erehtynyt. Heti kun he olivat päässeet pikkuportin kautta takaisin puutarhaan, Vronski vilkaisi Annaan päin ja huomattuaan, ettei tämä enää voinut kuulla eikä nähdä heitä, aloitti:
— Te arvasitte, että minä tahdoin puhua kanssanne, hän sanoi katsoen Dollyyn nauravin silmin. — Minä en erehdy pitäessäni teitä Annan ystävänä. Hän otti hatun päästään ja pyyhki nenäliinallaan yhä kaljummaksi käyvää päätään.
Darja Aleksandrovna ei vastannut mitään, katsahti vain arasti Vronskiin. Kun hän oli jäänyt kahden tämän kanssa, oli hänet äkkiä vallannut pelko: nauravat silmät ja kasvojen ankara ilme pelottivat häntä.
Dollyn mielessä välähteli monenlaisia otaksumia siitä, mistä Vronski aikoi hänelle puhua: "Hän pyytää minua lapsineni tulemaan heille loppukesäksi, ja minun täytyy kieltäytyä; tai hän pyytää minua Moskovassa hankkimaan Annalle sopivaa seuraa… Tai kenties hän puhuu Vasenka Veslovskista ja hänen suhteestaan Annaan. Vai Kittystäkö ja omasta syyllisyydestään?" Hän odotti kaikenlaista ikävää, mutta ei kuitenkaan arvannut Vronskin tarkoitusta.
— Teillä on niin suuri vaikutusvalta Annaan, hän pitää teistä hyvin paljon, hän sanoi, — auttakaa minua.