Vronski hymyili sen näköisenä kuin ei tahtoisi väittää vastaan ja käänsi heti keskustelun toisaalle.
— Entä ketä sinä olet vastassa? kysyi hän.
— Minäkö? Sievännäköistä naista, sanoi Oblonski.
— Vai niin!
— Honni soit qui mal y pense! Anna-siskoani.
— Ahaa, Kareninaa! Vronski sanoi.
— Sinä varmaan tunnetkin hänet?
— Luullakseni! Vai enkö… En tosiaan muista, vastasi Vronski hajamielisesti, kuvitellen hämärästi Kareninan nimen yhteydessä jotain korskeaa ja ikävää.
— Mutta Aleksei Aleksandrovitshin, minun kuuluisan lankoni, sinä varmaan tunnet. Hänet tuntee koko maailma.
— Niin, tunnen kyllä hänen kuuluisan nimensä. Tiedän, että hän on viisas, oppinut, jumalainen, mikä liekin… Mutta tiedäthän etten minä semmoisesta… not in my line.