Ja hän kertoi, kuinka talonpoika oli varastanut mylläriltä jauhoja, ja kun mylläri sanoi tälle siitä, mies nosti haasteen parjauksesta. Kaikki tämä oli sopimatonta ja tyhmää, ja Levin tunsi sen puhuessaan itsekin.
— Oo, siinä meillä on originelli mies! sanoi Stepan Arkadjevitsh suu makeassa hymyssä. — Mutta mennäänpä katsomaan, eikö siellä aleta jo äänestää…
Ja he erosivat.
— Minä en käsitä, sanoi Sergei Ivanovitsh, joka oli huomannut veljensä nolon intoilun, — en käsitä, kuinka joku voi olla niin kokonaan vailla vähäisintäkin poliittista tahdikkuutta. Sitä meiltä venäläisiltä näyttää puuttuvan. Lääninmarsalkka on meidän vastustajamme, ja sinä olet hänen kanssaan ami cochon[71], ja pyydät häntä suostumaan ehdokkaaksi. Mutta kreivi Vronski… minä en hankkiudu hänen ystäväkseen; vaikka hän pyysi päivällisille, minä en mene; mutta hän on meikäläisiä, miksi hänestä pitää tehdä vihamies. Sitten sinä kysyt Nevedovskilta, tuleeko hän ehdokkaaksi. Sellainen ei sovi.
— Voi, enhän minä tajua mitään! Nuohan ovat kaikki pikkuasioita, vastasi Levin.
— Niinhän sinä sanot, mutta heti kun rupeat johonkin, sekoitat kaiken.
Levin vaikeni, ja he menivät yhdessä suureen saliin.
Lääninmarsalkka oli päättänyt ruveta ehdokkaaksi, vaikka hän tunsikin ilmassa salajuonia itseään vastaan ja vaikka kaikki eivät olleet häntä pyytäneet. Humu vaikeni salissa, sihteeri luki juhlallisella äänellä, että nyt alkoi äänestys kaartin ratsumestari Mihail Stepanovitsh Snetkovin valitsemisesta lääninmarsalkan toimeen.
Kihlakunnanmarsalkat menivät äänestyspallolautasineen omien pöytiensä luota puhemiehen pöydän luo, ja vaalit alkoivat.
— Pistä oikealle, kuiskasi Stepan Arkadjevitsh Levinille, kun hän veljensä mukana astui kihlakunnanmarsalkan jäljessä pöydän luo. Mutta Levin oli unohtanut sen laskelman, joka hänelle oli selitetty, ja pelkäsi Stepan Arkadjevitshin erehtyneen sanoessaan "oikealle". Snetkovhan oli vihollinen. Tullessaan laatikon luo piti Levin palloa oikeassa kädessään, mutta luullessaan erehtyneensä hän siirsi sen vain laatikon ääressä vasempaan käteensä ja pani sen sitten nähtävästi vasemmalle. Asiantuntija, joka seisoi laatikon luona ja joka pelkästä kyynärpään liikahduksesta tiesi, kuka minnekin pani, nyrpisti tyytymättömästi nenäänsä. Hänen ei tarvinnut ollenkaan käyttää tarkkanäköisyyttään.