Mutta nyt juhlittiin ratsurengin voittoa. Vronski istui pöydän päässä. Hänen oikealla puolellaan istui läänin nuori kuvernööri, seuruekenraali. Kaikki vieraat kohtelivat vaalipäivät juhlallisesti avannutta kuvernööriä kuten ainakin läänin isäntää, ja Vronski huomasi orjamaista kunnioitusta häntä kohtaan; Vronskille hän sen sijaan oli pelkkä Katka Maslov — kuten häntä paashikoulussa oli nimitetty —, joka ujosteli hänen edessään ja jota Vronski koetti mettre à son aise[73]. Vasemmalla istui Nevedovski nuorekkaine, järkkymättömine ja myrkyllisine kasvoineen. Häntä Vronski kohteli arvokkaasti ja kunnioittavasti.
Svijazhski kesti iloisesti tappionsa. Eikä se ollutkaan hänelle tappio, kuten hän itse sanoi, malja kädessä Nevedovskin puoleen kääntyen: tätä parempaa edustajaa se uusi suunta, jota aateliston tuli seurata, ei olisi voinut löytää. Ja siksi kaikki rehelliset voimat, kuten hän sanoi, olivat tämänpäiväisen voiton puolella ja riemuitsivat siitä.
Stepan Arkadjevitsh oli myös hyvillään, kun oli saanut viettää aikaansa miellyttävästi ja kun kaikki olivat tyytyväisiä. Erinomaisen hienon aterian aikana muisteltiin vaaleissa sattuneita kohtauksia. Svijazhski esitti koomisesti marsalkan kyynelehtivää puhetta ja huomautti Nevedovskille, että hänen ylhäisyytensä joutuu valitsemaan hiukan konstikkaamman rahastojen-tilitystavan kuin pelkät kyyneleet. Toinen leikkisä aatelismies kertoi, että lääninmarsalkan juhliin oli tilattu sukkajalkaisia lakeijoita ja että ne oli nyt lähetettävä takaisin, jollei uusi lääninmarsalkka järjestäisi juhlia, joissa sukkajalkaisia tarvittiin.
Aterian kestäessä Nevedovskia puhuteltiin kaiken aikaa sanoilla "meidän lääninmarsalkkamme" ja "teidän ylhäisyytenne". Noita nimityksiä käytettiin yhtä mielellään kuin nuorta aviovaimoa puhutellaan miehen sukunimellä. Nevedovski koetti näyttää siltä kuin hän olisi ollut täysin välinpitämätön kunniavirastaan, jopa halveksinutkin sitä, mutta näkyi selvästi, että hän oli onnellinen ja piteli itseään aisoissa ollakseen ilmaisematta riemuaan. Se ei olisi sopinut tyyliin siinä uudessa, vapaamielisessä piirissä, johon kaikki kuuluivat.
Päivällisiltä lähetettiin useita sähkösanomia henkilöille, jotka seurasivat kiinnostuneina vaalien sujumista. Ja Stepan Arkadjevitsh joka oli jo kovin iloisella tuulella, lähetti Darja Aleksandrovnalle näin kuuluvan sähkösanoman: "Nevedovski valittu kahdenkymmenen äänen enemmistöllä. Onnittelen. Kerro muillekin." Stepan Arkadjevitsh luki sen ääneen ja sanoi: "Täytyy heitä ilahduttaa." Mutta kun Darja Aleksandrovna sai sähkösanoman, hän vain huokasi sen ruplan takia, joka siihenkin oli mennyt, ja arvasi miehensä taas olleen juhlapäivällisillä. Hän tiesi, että Stivalla oli päivällisten lopussa taipumus "faire jouer le télégraphe".[74]
Kaikki oli hienostunutta, korutonta ja iloista, niin itse päivällinen ulkomaisine viineineen kuin pöytäseurustelukin. Svijazhski oli valinnut pöydässä istuvan kaksikymmenhenkisen seurueen uuden vapaamieliseen puolueen piiristä, sen älykkäimmistä ja parhaimmista aineksista. Juotiin maljoja, puoleksi leikillisiäkin, uuden lääninmarsalkan, kuvernöörin, pankinjohtajan ja "vieraanvaraisen isännän" menestykseksi.
Vronski oli tyytyväinen. Hän ei ollut mitenkään voinut odottaa tapaavansa täällä maaseudulla niin miellyttävää seuraa.
Päivällisten päättyessä seurasi vieläkin hauskempaa. Kuvernööri pyysi Vronskia tulemaan konserttiin, jonka hänen vaimonsa järjesti veljeskansan hyväksi; hän sanoi vaimonsa haluavan tutustua Vronskiin.
— Lopussa on tanssiaiset ja sinä saat nähdä meidän parhaan kaunottaremme. Hän on tosiaan jotain.
— Not in my line[75], vastasi Vronski, joka piti tuosta sanontatavasta, mutta hymyili ja lupasi tulla.