Istuttiin vielä pöydässä ja poltettiin sikareja ja savukkeita, kun
Vronskin kamaripalvelija toi herralleen tarjottimella kirjeen.
— Pikalähetti Vozdvizhenskojesta, sanoi kamaripalvelija merkitsevä ilme kasvoillaan.
— Hän on tavattomasti syyttäjän apulaisen Sventitskin näköinen, sanoi eräs vieras ranskaksi silmäillen kamaripalvelijaa, kun Vronski kulmat kurtussa luki kirjettä.
Kirje oli Annalta. Vronski tiesi sen sisällön jo ennen kuin oli lukenutkaan. Hän oli luullut kokouksen kestävän vain viisi päivää ja luvannut tulla kotiin perjantaina. Nyt oli lauantai, ja hän tiesi, että kirje sisältäisi nuhteita siitä, ettei hän ollut palannut aikanaan. Kirje, jonka hän oli eilen lähettänyt, ei luultavasti ollut vielä saapunut perille.
Sisällys oli sellainen kuin hän oli odottanutkin, mutta muoto oli odottamaton ja vaikutti hyvin ikävästi. "Ani on hyvin kipeä, lääkäri sanoo, että voi tulla tulehdus. Olen yksinäni aivan neuvoton. Ruhtinatar Varvara on enemmän haitaksi kuin avuksi. Odotin sinua toissapäivänä ja eilen ja lähetän nyt tiedustelemaan, missä olet ja mikä sinun on. Aioin tulla itse, mutta arvelin sinun pahastuvan. Anna jokin vastaus, että tiedän mitä tehdä."
Lapsi sairaana ja aikoi itse tulla tänne… Lapsi sairaana ja tuo vihamielinen sävy…
Vaalipäivien viaton ilo ja tuo synkkä, raskas rakkaus, johon hänen täytyi palata, tuntuivat Vronskista viiltävän vastakkaisilta. Mutta täytyi lähteä, ja hän matkusti ensimmäisessä yöjunassa.
XXXII
Pohtiessaan asemaansa Anna oli ymmärtänyt, että ne riidat, jotka hänen ja Vronskin kesken toistuivat aina kun Vronskin oli jonnekin lähdettävä, voisivat ajan pitkään vain kylmentää Vronskia häntä kohtaan, ja siksi hän oli Vronskin lähtiessä vaalipäiville päättänyt tyynesti kestää eron katkeruuden, maksoi mitä maksoi. Mutta Vronski oli silmäillyt häntä niin kylmästi ja ankarasti tullessaan ilmoittamaan lähdöstään, että se oli loukannut häntä, ja jo ennen Vronskin lähtöä oli Annan mielenrauha särkynyt.
Haudottuaan yksin jäätyään katsetta, jolla Vronski oli puolustanut vapautensa oikeuksia, Anna oli jälleen kerran tiedostanut alentavan asemansa. "Hänellä on oikeus lähteä milloin ja minne hän haluaa ja vaikka kokonaan jättää minut. Hänellä on kaikki oikeudet, minulla ei mitään. Hänhän tietää sen, ja siksi hänen ei olisi pitänyt tehdä niin. Mutta mitä hän sitten teki?… Hän katsoi minuun niin kylmästi ja ankarasti. Se ei tietenkään ollut selvää ja kouriintuntuvaa, mutta ennen hänellä ei ollut sellaista katsetta ja se merkitsee paljon", mietti Anna. "Se katse osoittaa, että kylmeneminen alkaa."