— Jos sinä lähdet Moskovaan, minäkin lähden. Minä en jää tänne.
Meidän täytyy joko erota tai elää yhdessä.
— Tiedäthän sinä, että se on ainoa toivoni. Mutta sitä varten…
— Täytyy ottaa avioero? Minä kirjoitan hänelle. Minä ymmärrän, etten voi elää näin… Mutta minä lähden sinun kanssasi Moskovaan.
— Aivan kuin tuo olisi jokin uhkaus! Minähän en tahdo mitään muuta niin paljon, kuin että ei tarvitsisi olla erossa sinusta, sanoi Vronski hymyillen.
Mutta hänen silmissään välähti vainotun ja suututetun ihmisen tyly katse, kun hän sanoi nuo hellät sanat.
Anna näki tuon katseen ja arvasi oikein sen merkityksen.
"Jos niin on, se on onnettomuudeksi!" se katse sanoi. Se oli vain hetken vaikutelma, mutta Anna ei enää koskaan unohtanut sitä.
Anna kirjoitti miehelleen pyytäen häneltä avioeroa, ja marraskuun lopussa, erottuaan ruhtinatar Varvarasta, jonka täytyi lähteä Pietariin, hän muutti Vronskin kanssa Moskovaan. Odottaen joka päivä Aleksei Aleksandrovitshin vastausta ja sitä seuraavaa avioeroa he asettuivat nyt puolisoiden tavoin asumaan yhteen.