Kitty hymähti ylenkatseellisesti.
— Ei hitustakaan, hän sanoi.
— Jos jotain sattuu, niin tiedät, että olen Katavasovin luona.
— Ei satu mitään, älä luulekaan. Minä menen isän kanssa bulevardille kävelemään. Käymme myös Dollyn luona. Ennen päivällistä odotan sinua. Ai niin! Tiedätkö, että Dollyn tilanne käy kerrassaan mahdottomaksi? Hän on kauttaaltaan veloissa eikä rahaa tule. Me puhelimme eilen äidin ja Arsenin (se oli toisen sisaren miehen, Lvovin, etunimi) kanssa ja päätimme lähettää sinut ja hänet Stivan kimppuun. Sehän on aivan kauheaa. Isän kanssa ei siitä voi puhua mitään… Mutta jos sinä ja hän…
— Mutta mitä me voimme tehdä? sanoi Levin.
— Puhu nyt sentään Arsenin kanssa, kun menet hänen luokseen; hän sanoo sinulle mitä me päätimme.
— Arsenin kanssa olen jo edeltäpäin yhtä mieltä. No, minä käyn hänen luonaan. Natalien kanssahan minä voinkin mennä konserttiin, jos hän lähtee. No, hyvästi nyt.
Pääovella Levinin pysäytti vanha palvelija, Kuzma, joka hoiti kaupunkitaloa.
— Se Kauno (maalta tuotu vasemmanpuoleinen aisahevonen) on nyt kengitetty uudelleen, mutta ontuu se sittenkin, hän sanoi. — Mitäs sille tehdään?
Moskovassa olonsa alkuaikoina Levinillä oli ollut huolta maalta tuoduista hevosista. Hän oli tahtonut järjestää sen puolen niin hyvin ja huokeasti kuin mahdollista. Mutta ennen pitkää hän oli tullut huomaamaan, että omat hevoset tulivat kalliimmaksi kuin ajurit, ja ajuria käytettiin kuitenkin.