Hänen kauniille, hienostuneille ja nuorekkaille kasvoilleen, joille hopeanhohtoiset, kiharat hiukset antoivat erikoisen leiman, nousi iloinen hymy, kun hän näki Levinin.
— Kuinka hauskaa! Minä aioin juuri lähettää noutamaan teitä. No kuinka Kitty voi? Istukaa tänne, tässä on mukavampi… hän nousi ja työnsi keinutuolin Levinille. — Oletteko lukenut viimeistä kiertokirjettä Journal de St. Petersbourg'ista? Minusta se on mainio, hän sanoi hiukan ranskalaisesti korostaen.
Levin kertoi, mitä oli kuullut Pietarissa arveltavan asioista, ja puheltuaan hetkisen politiikasta kertoi tutustumisestaan Metroviin ja käynnistään tieteellisessä kokouksessa.
— Minä kadehdin teitä, kun teillä on vapaa pääsy tuohon mielenkiintoiseen oppineeseen maailmaan, sanoi Lvov ja puheen alkuun päästyään vaihtoi, kuten tavallisesti, venäjän hänelle mukavampaan ranskaan. — Tosin ei minulla olisi aikaakaan. Sekä virkani että lasten opetus vie kaiken aikani; ja sitä paitsi sivistykseni, en häpeä sitä tunnustaa, on siihen aivan riittämätön.
— En usko, sanoi Levin hymyillen. Häntä liikutti Lvovin alhainen käsitys omasta itsestään, sillä se oli täysin vilpitön eikä minkään teennäisen vaatimattomuuden synnyttämä.
— Voi, kuinkas muuten! Minä tunnen nyt, kuinka puutteellinen sivistykseni on. Lasteni kasvatusta varten minun täytyy verestää tietojani paljon ja suorastaan opetella yhtä ja toista. Sillä pelkät opettajat eivät riitä, täytyy olla silmälläpitäjä, niin kuin teidän taloudessanne täytyy olla työmiehiä ja pehtori. Olen juuri katsellut tuota, hän osoitti pulpetilla olevaa Buslajevin kielioppia, — vaativat sitä Mishalta, ja se on niin vaikeaa… No, selittäkäähän minulle esimerkiksi tämä kohta. Tässä sanotaan näin…
Levin koetti selittää, että sitä ei voinut ymmärtää, että se täytyi vain oppia sinänsä; mutta Lvov ei ollut samaa mieltä.
— Niin, te vain nauratte!
— Päinvastoin, te ette usko kuinka minä aina teillä ollessani saan oppia… juuri tulevien lasteni kasvatusta varten.
— Vähän kai te sitä minulta saatte, sanoi Lvov.