— Tiedän vain, etten ole nähnyt paremmin kasvatettuja lapsia kuin teidän, enkä parempia osaa toivoakaan.
Lvov koetti olla ilmaisematta iloaan, mutta hänen kasvoilleen levisi kirkas hymy.
— Kun vain tulisivat paremmiksi kuin minä. Muuta en toivo. Te ette tiedä, aloitti hän, — miten paljon työtä on pojissa, joiden koulutus on jäänyt aivan retuperälle ulkomailla asuessamme.
— Niin lahjakkaat pojat pitävät kyllä puolensa. Pääasia on siveellinen kasvatus. Ja sitä minä aina opin katsellessani teidän lapsianne.
— Niin, se siveellinen kasvatus. Te ette voi käsittää, kuinka vaikeaa se on. Juuri kun on saanut yhden puolen voitetuksi, tulee toisia eteen, ja taas uusi taistelu. Jollei saisi tukea uskonnosta, — emmekö kerran puhuneetkin siitä? — niin ei parhainkaan isä omin voimin, ilman sitä apua, voisi kasvattaa lapsiaan.
Tämä keskustelu, jonka aihe kiinnosti Leviniä, keskeytyi kun talon kaunis rouva Natalja Aleksandrovna tuli huoneeseen kaupungillelähtökunnossa.
— Minä en tiennytkään, että te olitte täällä, hän sanoi nähtävästi vähääkään pahoittelematta sitä, että oli katkaissut tuon monesti kuulemansa keskustelun. — No, kuinka on Kittyn laita? Minä tulen tänään teille päivälliselle. Kuules, Arseni, kääntyi hän miehensä puoleen, — sinä kai otat vaunut…
Niin puolisot alkoivat pohtia päivän ohjelmaa. Koska herran täytyi virkansa puolesta mennä jotain henkilöä vastaan ja rouva aikoi konserttiin ja Balkanin-komitean julkiseen kokoukseen, oli paljon päätettävää ja harkittavaa. Levin sai omaisena ottaa osaa puolisoiden suunnitelmiin. Päätettiin, että Levin lähtee Natalien kanssa konserttiin ja kokoukseen ja sieltä lähetetään vaunut Arsenia hakemaan, ja hän saattaa sitten vaimonsa Kittyn luo; mutta jollei Arseni ehtisi siihen mennessä selvitä asioistaan, hän lähettäisi vaunut takaisin ja Levin lähtisi Natalien kanssa.
— Tämä ystävä pilaa minut, sanoi Lvov vaimolleen, — uskottelemalla minulle, että meidän lapsemme ovat niin hyviä, kun minä tiedän, että heissä on niin paljon pahaa.
— Arseni liioittelee, olen sen aina sanonut, sanoi Natalie. — Jos hakee täydellistä, ei milloinkaan tule tyytyväiseksi. On totta, kun isä sanoo, että meitä kasvatettaessa mentiin yhteen äärimmäisyyteen — meitä pidettiin ullakkokerroksessa, ja vanhemmat asuivat yksin pääkerroksessa; nyt on päinvastoin; vanhemmat ullakolle ja lapset pääkerrokseen. Vanhemmat eivät saisi itse elääkään, kaikki vain lapsille.