— Mutta jos niin onkin parempi? sanoi Lvov hymyillen kaunista hymyään ja koskettaen vaimonsa kättä. — Se joka ei tunne sinua, luulee, ettet ole äiti, vaan äitipuoli.
— Ei, äärimmäisyys ei ole missään hyväksi, sanoi Natalia tyynesti asettaen miehensä paperiveitsen määrätylle paikalleen pöydälle.
— No, tulkaahan tänne, täydelliset lapset, sanoi Lvov ovelle tulleille sorjille pojilleen, jotka kumarrettuaan Levinille menivät isänsä luo tahtoen nähtävästi kysyä tältä jotain.
Levinin teki mieli jutella heidän kanssaan ja kuunnella, mitä he sanoivat isälleen, mutta Natalie alkoi puhua, ja samassa tuli huoneeseen Lvovin virkatoveri Mahotin hovipuvussa lähteäkseen yhdessä Lvovin kanssa ylhäistä vierasta vastaan, ja huoneessa virisi taukoamaton keskustelu Herzegovinasta, ruhtinatar Korzinskajasta, duumasta ja rouva Apraksinan äkillisestä kuolemasta.
Levin unohti kokonaan varsinaisen asiansa. Hän muisti sen vasta astuessaan eteiseen.
— Ai, Kittyhän pyysi minua puhumaan teidän kanssanne jotain Oblonskista, hän sanoi, kun Lvov pysähtyi saateltuaan vaimoaan ja häntä portaille asti.
— Niin, niin, maman tahtoo, että me langokset hyökkäisimme hänen kimppuunsa, hän sanoi punastuen. — Mutta kuinka minä voin?
— Minä kyllä hyökkään, sanoi hymyillen Natalie, joka oli valkeassa turkisviitassaan jo kauan odottanut keskustelun loppua. — No, lähdetään nyt.
V
Aamupäiväkonsertissa esitettiin kaksi hyvin mielenkiintoista kappaletta.