Viiden aikaan hän heräsi oven narahdukseen, hypähti istumaan ja katseli ympärilleen. Vieressä oleva Kittyn vuode oli tyhjä. Mutta väliseinän takaa näkyi liikkuvaa valoa ja kuului Kittyn askeleita.
— Mitä?… Mikä on? sanoi Levin unisena. — Kitty! Mikä on?
— Ei mikään, sanoi Kitty tullen kynttilä kädessä väliseinän takaa. — Oli hieman huono olo, hän lisäsi hymyillen herttaista, merkitsevää hymyään.
— Mitä, joko alkaa? kysyi Levin säikähtäneenä, — täytyy lähettää hakemaan, ja hän alkoi kiireesti pukeutua.
— Vielä mitä! sanoi Kitty hymyillen ja pidätellen häntä kädellään. — Se ei varmaankaan ole mitään. Tuli vain hieman huono olo. Mutta nyt se on jo ohi.
Kitty meni vuoteensa luo, sammutti kynttilän, laskeutui pitkälleen ja vaikeni. Vaikka Levinistä tuntuikin epäilyttävältä tuo ikään kuin pidätetyn hengityksen hiljaisuus ja varsinkin Kittyn erityisen hellä ja kiihkeä sävy tämän vastatessa hänelle väliseinän takaa tullessaan, häntä nukutti niin, että hän vaipui pian uneen. Vasta myöhemmin hän muisti Kittyn hengityksen hiljaisuuden ja ymmärsi, mitä kaikkea tämän rakkaassa, herttaisessa sielussa tapahtui Kittyn tuolloin maatessa hievahtamatta hänen vieressään odottaen naisen elämän suurinta tapahtumaa. Seitsemän aikaan Levin heräsi siihen, että tunsi Kittyn varovaisen kosketuksen olkapäässään, ja kuuli hiljaista kuisketta. Kittyn oli sääli herättää häntä, mutta hän tarvitsi miehensä apua.
— Kostja, älä pelästy. Ei se ole mitään. Mutta nyt tuntuu… Täytyy lähteä hakemaan Jelizaveta Petrovnaa.
Kynttilässä oli taas tuli. Kitty istui vuoteellaan ja piti kädessään neuletta, jota hän oli viime päivinä neulonut.
— Älä yhtään pelästy, ei ole mitään hätää. Minä en pelkää vähääkään, hän sanoi nähdessään miehensä säikähtäneet kasvot, tarttui tämän käteen ja painoi sen rintaansa ja sitten huuliaan vasten.
Levin hypähti kiireesti ylös ja päästämättä katsettaan Kittystä veti aamutakin ylleen ja pysähtyi, yhä vain häneen katsoen. Olisi pitänyt lähteä, mutta hän ei voinut irrottautua Kittyn katseesta. Niin paljon kuin hän oli rakastanutkin noita kasvoja, niin hyvin kuin hän tunsikin Kittyn ilmeet ja katseet, hän ei ollut koskaan nähnyt vaimoaan sellaisena. Kuinka inhottavaksi ja kauheaksi Levin tunsikaan itsensä hänen edessään muistaessaan, mitä mielipahaa oli eilen hänelle tuottanut! Kittyn punehtuneet, yömyssyn alta esiin pistävien pehmeiden hiusten kehystämät kasvot säteilivät iloa ja varmuutta.