— Älkää hätäilkö. Te ette tunne näitä asioita. Minua ei luultavasti tarvita, mutta minä olen luvannut tulla ja luultavasti tulen. Mutta ei ole kiirettä. Istuutukaa, olkaa hyvä, ettekö joisi kahvia?
Levin katsahti häneen kysyen katseellaan, tekikö lääkäri hänestä, pilaa. Mutta mitään pilaa lääkäri ei ollut ajatellutkaan tehdä.
— Kyllä minä tiedän, sanoi lääkäri hymyillen, — olenhan minäkin perheellinen mies. Mutta me aviomiehet olemme niinä hetkinä kaikkein surkeimpia olentoja. Minulla on eräs tuttava rouva, jonka mies lapsen syntyessä aina pakenee talliin.
— Mutta mitä te luulette, Pjotr Dmitrijevitsh? Luuletteko, että kaikki voi mennä hyvin?
— Ei ole mitään syytä otaksua muuta…
— Te siis tulette heti? sanoi Levin katsoen vihaisesti palvelijaan, joka toi kahvia.
— Tunnin kuluttua.
— Ei, Jumalan tähden!
— No, antakaahan kun ensin juon aamukahvini.
Tohtori otti kuppinsa. Molemmat olivat vaiti.