Kaksi asemasillalla kävelevää palvelustyttöä kääntyi katsomaan hänen pukuaan ja arvioimaan sitä ääneen: "Oikeita ovat", he sanoivat hänen pitseistään. Nuoret herrat eivät jättäneet häntä rauhaan. Ne menivät taas hänen ohitseen vilkuillen häntä kasvoihin ja nauroivat keskenään ja huusivat jotain luonnottomalla äänellä. Asemapäällikkö kysyi ohimennessään, matkustaisiko hän eteenpäin. Poika, joka myi kaljaa, tuijotti häneen herkeämättä. "Jumalani, minne minä menen?" Anna ajatteli astuen yhä kauemmas asemasiltaa pitkin. Naiset ja lapset, jotka olivat olleet vastassa silmälasipäistä herraa ja kulkivat nyt äänekkäästi nauraen ja jutellen asemasiltaa pitkin, vaikenivat ja katselivat häntä, kun hän tuli heidän kohdalleen. Hän kiiruhti askeliaan ja meni loitommas heistä asemasillan reunalle. Tavarajuna tuli asemalle. Asemasilta alkoi täristä, ja Annasta tuntui kuin hän olisi taas ollut matkalla.
Yhtäkkiä hän muisti miehen, joka oli jäänyt junan alle sinä päivänä, jolloin hän ensimmäisen kerran tapasi Vronskin, ja ymmärsi mitä oli tehtävä. Nopein, kevein askelin hän laskeutui alas portaita, jotka veivät vesipumpulta kiskoille, ja pysähtyi aivan ohikulkevan junan viereen. Hän katseli vaunujen alustaa, hitaasti vierivän ensimmäisen vaunun vipuja, rautaketjuja ja korkeita rautapyöriä ja koetti silmämitalla määritellä etu- ja takapyörien keskiväliä ja hetkeä, jolloin se osuisi hänen kohdalleen.
"Tuonne!" hän sanoi itselleen katsoen vaunun siimestämää hiilensekaista hiekkaa, joka peitti ratapenkereen ja ratapölkyt, "tuonne keskikohdalle, ja hän saa rangaistuksen ja minä pääsen kaikista ja itsestäni."
Hän tahtoi heittäytyä ensimmäisen kohdalleen ehtineen vaunun alle; mutta hänen käsivarressaan riippuva punainen käsilaukku pidätti häntä; vaunun keskikohta oli jo ohi, ennen kuin hän oli saanut laukun irti. Täytyi odottaa seuraavaa vaunua. Annan valtasi samantapainen tunne kuin uimaan mennessä juuri ennen veteen heittäytymistä, ja hän teki ristinmerkin. Tuo totunnainen kädenliike herätti hänen sielussaan kokonaisen sarjan lapsuus- ja tyttöajan muistoja, ja pimeys, joka oli peittänyt häneltä kaiken, hälveni yhtäkkiä ja elämä välkkyi hetkisen hänen edessään kaikkine entisine valoisine iloineen. Mutta hän ei hellittänyt katsettaan seuraavan lähenevän vaunun pyöristä. Juuri sinä hetkenä, jolloin pyörien keskiväli tuli hänen kohdalleen, hän heitti pois punaisen laukkunsa, painoi päänsä hartioiden suojaan ja heittäytyi käsiensä varaan vaunun alle langeten kevyesti polvilleen, kuin heti noustakseen jälleen. Samassa hän kauhistui tekoaan. "Missä olen? Mitä minä teen? Miksi?" Hän tahtoi nousta ja vetää päänsä pois, mutta jokin suunnattoman suuri sysäsi häntä armotta päähän ja tarttui selkään. "Herra, anna minulle kaikki anteeksi!" huokasi hän huomaten taistelun mahdottomaksi. Ukonkänttyrä puuhaili rautoineen sopertaen jotain. Se kynttilä, jonka valossa Anna oli lukenut hädän, petosten, surun ja pahuuden täyttämää kirjaa, leimahti kirkkaammin kuin koskaan, valaisi hänelle kaiken, mikä ennen oli ollut pimeyden peitossa, alkoi rätistä, himmeni sitten ja sammui ainiaaksi.
KAHDEKSAS OSA
I
Lähes kaksi kuukautta oli kulunut. Kuuma kesä oli jo puolivälissä, mutta Sergei Ivanovitsh pääsi vasta nyt lähtemään Moskovasta.
Sergei Ivanovitshin elämässä oli tänä aikana sattunut tärkeitä tapauksia. Jo lähes vuosi sitten hän oli saanut valmiiksi kirjansa, kuusivuotisen työn hedelmän, jonka nimenä oli Katsaus valtiojärjestelmän muotoihin ja niiden perusteisiin Euroopassa ja Venäjällä. Muutamia osia siitä samoin kuin koko johdanto oli jo aikaisemmin julkaistu aikakauslehdissä, ja toisia osia Sergei Ivanovitsh oli lukenut tuttavapiirilleen, joten teoksen aatteet eivät olleet lukijoille täysin uusia. Sergei Ivanovitsh oli kuitenkin otaksunut, että hänen kirjansa ilmestyminen tekisi syvän vaikutuksen yleisöön ja saisi aikaan melkoista kuohuntaa tieteellisessä maailmassa.
Huolellisen viimeistelyn jälkeen kirja oli viime vuonna ilmestynyt painosta ja lähetetty kirjakauppoihin.
Sergei Ivanovitsh ei kysellyt keneltäkään kirjastaan eikä tiedustellut edes kirjakaupoista sen menekkiä. Hän vastasi haluttomasti ja teennäisen välinpitämättömästi ystäviensä tiedusteluihin teoksen menestyksestä; mutta siitä huolimatta hän seurasi tarkasti ja jännittyneenä kirjansa yleisöön ja kirjalliseen maailmaan jättämää ensivaikutelmaa.