— Ettekö ole saanut sähkösanomaa eilisen jälkeen? Niin, ovat voittaneet kolmannen kerran, mutta huomiseksi odotetaan ratkaisevaa taistelua.
Keskusteltuaan vielä Milanin julistamisesta kuninkaaksi ja niistä tärkeistä seurauksista, joita sillä saattaisi olla, he erosivat toisen soiton jälkeen ja menivät kumpikin omaan vaunuunsa.
VI
Koska Sergei Ivanovitsh ei ollut voinut tietää milloin pääsisi lähtemään, hän ei ollut lähettänyt veljelleen sähkösanomaa tulostaan eikä tilannut hevosia vastaan. Levin ei ollut kotosalla, kun Katavasov ja Sergei Ivanovitsh kello 12:n aikaan päivällä saapuivat kartanon kuistin eteen pienissä vuokrarattaissa, pölyisinä kuin murjaanit. Kitty, joka istui kuistilla isänsä ja sisarensa kanssa, tunsi lankonsa ja juoksi alas häntä vastaan.
— Kuinka te saatoitte olla ilmoittamatta tulostanne, Kitty sanoi ojentaen kätensä Sergei Ivanovitshille ja kurottaen otsansa hänen suudeltavakseen.
— Me pääsimme mainiosti näinkin eikä tarvinnut häiritä teitä, Sergei Ivanovitsh vastasi. — Minä olen niin pölyinen, että pelottaa koskea. En tiennyt milloin pääsisin, oli niin paljon työtä. Teillä on kaikki ennallaan, hän lisäsi hymyillen, — te nautitte yhä hiljaista onneanne täällä rauhan satamassa. Tässä on nyt ystävämme Fjodor Vasiljevitsh hänkin tuli viimein.
— Mutta minä en ole murjaani; peseydyttyäni olen kyllä ihmisen näköinen, sanoi Katavasov leikkisästi antaen kättä ja hymyillen hampaat tummien kasvojen keskeltä erikoisesti välkkyen.
— Kostja tulee hyvin iloiseksi. Hän meni ulkokartanoon. Hänen pitäisi pian tulla.
— Harjoittaa yhä maataloutta. Rauhan satamapa tosiaankin, sanoi Katavasov. — Kaupungissa ei tiedetä mistään muusta kuin Serbian sodasta. Kuinkas minun ystäväni siihen suhtautuu? Varmaan jotenkin eri tavalla kuin muut ihmiset?
— No ei, ihan tavallisesti. Niin kuin toisetkin, vastasi Kitty ja katsahti hieman hämillään Sergei Ivanovitshiin. Minä lähetän heti hakemaan häntä. Isä on nyt meillä. Hän tuli äskettäin ulkomailta.