XIX
Lähdettyään lastenkamarista ja jäätyään yksin Levin muisti taas heti sen ajatuksen, jossa oli ollut jotain epäselvää.
Sen sijaan että olisi mennyt vierassaliin, josta kuului ääniä, hän pysähtyi kuistille ja alkoi katsella taivasta kaiteeseen nojautuen.
Oli jo tullut pimeä, ja etelässä, jonne hän katsoi, taivas oli pilvetön. Ukkospilvet olivat vastakkaisella puolen. Sieltä leimahteli salamoita ja kuului kaukaista jyrinää. Levin kuunteli vesipisaroiden tasaista putoilua puutarhan lehmuksista ja katseli tuttua kolmikulmaista tähtisikermää ja sen keskitse menevää linnunrataa haaroineen. Joka kerta salaman leimahtaessa sekä linnunrata että kirkkaat tähdet katosivat, mutta heti kun salama oli sammunut, ne ilmestyivät taas samoille paikoilleen kuin jonkin tarkan käden heittäminä.
"Mikähän minua vaivaa?" Levin kysyi itseltään tuntien edeltä käsin, että hänen epäilystensä ratkaisu, vaikkei hän sitä vielä tiedostanut, oli jo valmiina hänen sielussaan.
"Niin, yksi jumaluuden selvä ja varma ilmaus piilee hyvä laeissa, jotka on ilmoitettu maailmalle, jotka minä tunnen itsessäni ja joiden tunnustamisessa minä tahtomattanikin liityn toisten ihmisten kera uskovaisten suureksi seurakunnaksi, jota nimitetään kirkoksi. Mutta entä juutalaiset, muhamettilaiset, konfutselaiset, buddhalaiset?" teki hän itselleen sen saman kysymyksen, joka oli näyttänyt hänestä vaaralliselta. "Ovatko ne sadat miljoonat ihmiset todellakin jääneet vaille sitä parhainta hyvää, jota ilman ihmiselämä on tarkoitukseton?" Hän vaipui mietteisiin, mutta oikaisi pian ajatustensa kulkua. "Mutta mitä minä kysyn?" hän sanoi itselleen. "Minä kysyn, mikä on ihmiskunnan eri uskontojen suhde jumaluuteen. Minä kysyn Jumalan yleistä ilmenemismuotoa, joka käsittäisi koko maailman kaikkine utuisine pilkkuineen. Mitä minä teen? Minulle itselleni, minun sydämelleni on ilmaistu varma tieto, joka on järjelle käsittämätön, ja minä tahdon itsepintaisesti määritellä sen tiedon järjellä ja sanoilla."
"Enkö muka tiedä, etteivät nuo tähdetkään liiku?" ajatteli hän katsellen kirkasta tähteä, joka oli jo muuttanut sijaintiaan ylimmän koivunoksan liepeille. "Mutta katsellessani tähtien liikettä en voi ajatella maan pyörimistä, vaan olen oikeassa sanoessani tähtien liikkuvan."
"Olisivatkohan tähtitieteilijätkään voineet käsittää ja laskea mitään, jos olisivat ottaneet lukuun kaikki maan monimutkaiset liikkeet? Kaikki heidän ihmeelliset johtopäätöksensä taivaankappaleiden välimatkoista, painosta, liikkeistä ja häiriöistä perustuvat vain tähtien näkyvään liikkeeseen liikkumattoman maan ympäri, siihen samaan liikkeeseen, joka on nyt minun edessäni ja joka on näkynyt sellaisena miljoonille ihmisille vuosisatojen vieriessä ja on aina ollut ja on aina oleva yhtäläinen ja alati havaittavissa. Samoin kuin tähtitieteilijäin päätelmät olisivat turhia ja häilyviä, jolleivät ne perustuisi näkyvän taivaan tarjoamaan yhtenäiseen meridiaaniin ja yhtenäiseen taivaanrantaan, samoin olisivat turhia ja häilyviä minun päätelmäni, jotka eivät perustuisi hyvän ymmärtämiseen, — hyvän, joka on aina ollut ja on aina oleva kaikille yhtäläinen ja jonka kristinusko on avannut ja jonka minä aina voin tarkistaa sielussani. Kysymystä toisista uskonnoista ja niiden suhteesta jumaluuteen minulla ei ole oikeutta eikä mahdollisuutta ratkaista."
— Kas, etkö sinä vielä mennytkään? sanoi äkkiä Kitty, joka oli aikonut mennä samaa tietä vierashuoneeseen. — Mikä sinun on? Vaivaako sinua jokin asia? hän kysyi katsoen miestään tarkasti kasvoihin tähtien valossa.
Mutta hän ei sittenkään olisi erottanut niiden ilmettä, jollei salama, joka taas hetkeksi karkotti tähdet, olisi valaissut niitä. Salaman valossa hän näki tarkkaan miehensä kasvot, huomasi niillä tyynen ja iloisen ilmeen ja hymyili tälle.