— Oi, älkää huolehtiko minusta, hyvät ystävät, vastasi Anna tarkkaillen Dollyn kasvoja ja koettaen arvata, oliko sovinto tehty vai eikö.
— Täällä on sinulle liian valoisaa, vastasi käly.
— Sanoinhan sinulle, että minä nukun aina ja kaikkialla kuin murmeli.
— Mistä on kysymys? kysyi vaimoltaan Stepan Arkadjevitsh joka astui työhuoneestaan saliin.
Hänen äänensävystään sekä Kitty että Anna heti huomasivat että sovinto oli tehty.
— Minä tahdon Annan tänne alas, mutta täytyy vaihtaa ikkunaverhot. Sitä ei osaa tehdä kukaan, teen sen itse, vastasi Dolly kääntyen mieheensä päin.
"Herra ties ovatko kokonaan sopineet", mietti Anna kuullessaan Dollyn kylmän ja tyynen äänensävyn.
— Aina sinä, Dolly, vaivaat itseäsi, sanoi mies. — Anna minun tehdä se…
"Kai ne sentään ovat sopineet", arveli Anna.
— Tiedän kyllä, miten sinä sen teet, vastasi Dolly, käsket Matvein tekemään jotain mahdotonta, ja itse lähdet tiehesi, ja hän sotkee kaikki ja entisenlainen pilkallinen hymy karehti Dollyn suupielissä, kun hän sanoi tämän.