— Makasin, — virkkoi Migúrski, ja hänen äänestäänkin jo Albina arvasi hänen hymyilevän. Joko ma tulen ulos?
— Ei sovi: kasakka on täällä. — Sen sanottuaan hän vilkaisi kasakkaan.
Ja merkillistä! Kasakka kuorsasi, mutta hänen siniset, hyväntahtoiset silmänsä olivat auki. Hän katseli Albinaa ja sulki silmänsä vasta silloin kuin kohtasi Albinan katseen.
— Näyttiköhän minusta vain siltä? — arveli Albina itsekseen. — Vai valvooko hän todellakin?… Kyllä kaiketi minusta vain siltä näytti, — ajatteli hän sitten ja kumartui jälleen laatikkoon päin.
— Kärsi vielä hetkinen, — virkkoi hän. — Tahdotko syödä?
— En, mutta tupakkaa polttaisin.
Albina vilkaisi jälleen kasakkaan. Tämä nukkui.
— Niin, siltä minusta vain näytti, — ajatteli hän jälleen.
— Minä lähden nyt kuvernöörin luokse.
— Onnea matkalle!