— Sano: onko siinä perää vai eikö! — lausui Kornéi, taskuissaan puristaen nyrkkiin mahtavia kouriaan.
— Älä tuossa joutavia! Vedänkö ma sulta saappaat jalasta?
— Minä kysyn sinulta — toisti Kornéi.
— Mokomakin viehätys kuin Jevstignéi! — vastasi Márfa. — Kukahan lie valehdellutkin sinulle suut silmät täyteen?
— Mitä sinä puhelit hänen kanssaan porstuassa?
— Mitäkö puhelin? Sanoin, että uusi vanne pitäis panna tynnyriin. Ja mitäs siinä minuun tartuttelet?
— Puhu totta, sanon minä, taikka tapan sinut, senkin hiiden hetkale!
Kornéi tarttui hänen palmikkoonsa.
Márfa nykäisi palmikkonsa irti, ja hänen kasvonsa vääntyivät kivusta.
— Et sinä muuta osaakaan kuin tapella. Mitä hyvää minulla on sinusta ollut? Eihän sitä sellaisessa elannossa enää lopulta tiedä, mitä tekee.