— Enhän minä sano mitään; minä pyydän teitä vain ottamaan nämä rohdot.
— Minä en tarvitse mitään… Ha-ha-ha! huusi hän nyyhkyttäen, epätoivoissansa.
Yön tullen hän oli niin uuvuksissa, ett'ei kyennyt enää puhumaan eikä huutamaan, tuijottihan vain avaruuteen, terävä, raju ilme katseessaan. Tohtori ruiskutti häneen morfinia, ja hän nukkui.
Hän nukkui rauhassa, unia näkemättä, mutta tajuntaan palajaminen teki hänen tilansa entistä huonommaksi. Kauheinta kaikista se, että ihmiset saattavat olla niin julmia, ei ainoastaan nuo kamalannäköiset kenraalit sileiksi ajettuine leukoineen ja santarmit, vaan kaikki… kaikki… sisäkkökin, joka tyynenä tuli siivoamaan huonetta, ja naapuritkin, jotka viereisessä huoneessa iloisesti haastelivat keskenään, naureskellen, niinkuin ei olisi mitään tapahtunut.
III.
Toista kuukautta oli jo Svjetlogub istunut kopissa ja ennättänyt sillaikaa kestää monta sisällistä kokemusta.
Hän oli jo pienestä pitäin vaistomaisesti tuntenut, kuinka väärää hänen, rikkaan miehen, etuoikeutettu asema on. Tämä tunne heräsi hänessä aina, kun hän näki kansan kärsivän puutetta. Hän koetti tukehuttaa tätä tunnetta, mutta eipä vain oma personallinen onni onnelta eikä ilo ilolta tuntunut, kun hän omaa tilaansa vertasi talonpoikaisten ukkojen, lasten ja naisten tilaan, ja silloin häntä aina rupesi äkkiä hävettämään. Ei siinä kyllä, että nuo syntyvät, kasvavat ja kuolevat vailla niitä huvituksia, joita hänen on suotu nauttia, vaan eiväthän he milloinkaan pääse edes työn ja puutteen painosta.
Vapautuakseen tästä väärinteon asemasta, hän perusti yliopistollisen kurssin suoritettuansa, omilla varoillaan mallikoulun, säästäväisyys-seuran ja vaivaistalon. Mutta — niin kummalta kuin kuuluneekaan — tällaisiin toimiin ryhdyttyänsä, hän tunsi, että kun hän nyt katselee kansaa, niin häntä hävettää enemmän kuin ennen, jolloin hän oli viettänyt huimia päiviä ystäväinsä kera ja tuhlannut rahoja kalliisin ratsuihin. Hänestä tuntui, että kaikki tämä on kerrassaan nurinpäistä ja — mikä vieläkin tuskallisempaa — että tässä on jotain pahaa, jotain siveellisesti väärää.
Tässä pettymystensä vaiheessa hän saapui Kijewiin ja tapasi siellä erään läheisimpiä kumppaneitaan yliopiston ajoilta. Viimeksi-mainittu teloitettiin kolme vuotta myöhemmin Kijewin linnan kaivannossa.
Hän oli vilkas ja erittäin lahjakas entusiasti ja kehoitti Svjetlogubia liittymään kansanvalistus-seuraan, jonka tarkoituksena oli saada talonpojat käsittämään oikeuksiansa. Seura oli jakanut talonpojat eri ryhmiin ja aikoi pelastaa heidät tilan-omistajain ja virkamiesten vallasta. Seurustelu uusien toverien kanssa selvitti lopullisesti ne aatteet, joita Svjetlogub siihen asti oli vain pintapuolisesti toteuttanut. Nyt hän käsitti, mitä hänen on tekeminen. Hän palasi maalle ja aloitti aivan uuden elämän, yhä edelleen pitäen yhteyttä uusien ystäväinsä kanssa.