— Katsohan, kun tulin sinne, niin kievarin pitäjä hyökkäsi ulos, — täydellinen roisto, oikea hirtehisen naama. Ei ole hevosia, sanoo hän. Mutta minulla, näetkö on oma tapani. Kun ei ole hevosia, niin minä menen turkki päällä isännän huoneeseen — en matkustajahuoneeseen, vaan isännän omaan, ymmärrätkö, — ja käsken avaamaan selko selälleen kaikki ovet ja ikkunat: on muka häkää huoneessa. No, niin tein nytkin. Mutta muistathan, millaiset pakkaset oli viime kuussa; oli ainakin parikymmentä astetta. Isäntä rupesi mukisemaan, mutta minä iskin häntä päin kuonoa. Siinä oli akkaväkeä ja tyttösiä. Ne aikovat ulista, sieppasivat ruukkuja kainaloonsa ja yrittivät juoksemaan kylälle… Minä asetuin ovelle ja sanoin: antakaa hevosia, niin lähden tieheni, muussa tapauksessa en teitä päästä, vaan palellutan kuoliaiksi!
— Sepä oiva keino! — sanoi pullea tilanomistaja nauraa hohottaen. —
Aivan niin kuin russakoita palellutetaan!
— Vaan miten lieneekään ollut ett'en oikein pitänyt varaani ja silloin pääsi kievarin pitäjä ja hänen akkaväkensä livahtamaan kynsistäni. Yksi eukko jäi panttiin uunin päälle; se aivasteli kaiken aikaa ja rukoili Jumalaa, Sitten alkoivat neuvottelut. Kievarin isäntä ilmestyi jonkun matkan päähän ja pyyteli että päästäisin ämmän pois, mutta minä lähetin Blücherin hänen kimppuunsa, — Blücher pitelee etevästi kievarin isäntiä. Isännän lurjus ei kuitenkaan antanut hevosta ennen kuin seuraavana aamuna. Mutta sillä välin saapui tuo jalkaväen upseeri. Menimme toiseen huoneeseen ja rupesimme pelaamaan. Oletteko nähneet Blücherin?… Blücher!…
Blücher juoksi huoneeseen. Pelaajat tarkastelivat sitä, vaikka selvästi näkyi, että kokonaan toiset asiat kiinnittivät heidän mieliään.
— Mutta hyvänen aika, miksi te, hyvät herrat, ette pelaa? Älkää suinkaan antako minun häiritä itseänne. Minä olen suuri lörpöttelijä, — sanoi Turbin.
III.
Luhnow siirsi eteensä kaksi kynttilää, otti esille ison, ruskean lompakon, joka oli täynnä rahoja, avasi sen pöydällä hitaasti aivan kuin olisi suorittanut jonkin salaperäisen toimituksen, otti sieltä kaksi sadan ruplan seteliä ja pani ne korttien alle.
— Kuten eilenkin — pankki on kaksisataa, — sanoi hän kohottaen silmälasejaan ja avaten korttipakan.
— Hyvä on, — sanoi häneen katsomatta Iljin, joka parhaillaan keskusteli Turbinin kanssa.
Alettiin pelata. Luhnow piti pankkia täsmällisesti kuin kone, pysähtyi väliin kirjoittaakseen hätäilemättä jotakin muistiin tahi katsahti ankarasti silmälasiensa yli ja lausui matalalla äänellä: "antakaa tulla." Paksu tilanomistaja puhui kovemmalla äänellä kuin muut, lausui itsekseen kaikenlaisia mietelmiä ja sylki paksuihin näppiinsä niin että kortit hänen kädessään taipuivat. Linnaväen upseeri oli vaiti, teki sievästi muistiinpanojaan ja taittoi pöydän alla korttien kulmia. Kreikkalainen istui pankinpitäjän sivulla ja seurasi tarkkaavaisesti mustilla, syvällä kuopissa kiiluvilla silmillään pelin kulkua aivan kuin odotellen jotakin. Savalshevski, joka seisoi pöydän luona, vilkastui yht'äkkiä, kaivoi housuntaskusta esille punaisen tahi sinisen setelin, pani sen päälle kortin, iski sitä kämmenellään lausuen: "ota, seitsensilmä!" pureskeli viiksiään, muuttelehti jalalta toiselle, punastui ja oli liikkeessä siihen asti kunnes kortti lyötiin. Iljin söi vasikanlihaa ja kurkkuja, jotka oli asetettu hänen viereensä jouhilla täytetylle sohvalle, pyyhkäsi kiireesti käsiään takkiinsa ja pelasi tavan takaa uuden kortin. Turbin, joka alussa oli istunut sohvalla, huomasi kohta, kuinka asiat olivat. Luhnow ei ollenkaan katsonut ulaaniin eikä puhunut tälle mitään. Vain silloin tällöin hän hetkiseksi suuntasi silmälasinsa ulaanin käsiin, mutta suurin osa tämän korteista hävisi.