Luhnow laski kortit käsistään ja siirtyi tuolineen sivulle.
— Näin ollen ei voi pelata, — sanoi hän. — Minä en ollenkaan pidä koirista. Mitä silloin pelistä tulee, kun tänne tuodaan kokonainen koiratarha!
— Varsinkin nuo koirat ovat inhoittavia. Niitä nimitetään luullakseni verikoiriksi, — yhtyi linnaväen upseeri.
— No, pelataanko vai ei, Mihailo Vasiljitsh? — kysyi Luhnow isännältä.
— Kreivi, ole hyvä äläkä häiritse meitä! — sanoi Iljin kääntyen
Turbinin puoleen.
— Tule tänne hetkiseksi, — sanoi Turbin tarttuen Iljinin käteen ja vei hänet toiseen huoneeseen.
Sieltä kuuluivat aivan selvään kreivin sanat, sillä hän puhui tavallisella äänellään. Hänen äänensä taas oli sellainen, että se kuului aina kolmen huoneen takaa.
— Mitä, oletko tullut hassuksi? Etkö näe, että tuo lasinokka herrasmies on oikein ovela väärinpelaaja?
— No, no, mitä sinä jutteletkaan!
— Niin, niin, heitä pois koko pelaaminen. Samahan se minusta muuten on. Jonkun toisen kerran minäkin sinua nylkisin. Mutta nyt ikäänkuin säälittää, kun sinua kynitään. Eiköhän sinulla liene valtion rahojakin?