— Te, kreivi, luulette voivanne tuuppia ihmisiä kuin markkinoilla ikään, — sanoi hän läähättäen, — mutta se on hävytöntä…
Hänen huulensa alkoivat taas vavahdella eikä hän voinut jatkaa.
— Mitä? — huudahti Turbin synkistyen. — Mitä? Nulikka!… — huusi hän tarttuen nuorukaisen käsiin ja puristaen niitä niin että tällä nousi veri päähän enemmän pelästyksestä kuin suuttumuksesta. — Mitä, tahdotteko kaksintastelua? Olen kyllä käytettävänänne.
Heti kun Turbin päästi irti kädet, joita hän oli niin lujasti puristanut, tarttui pari miestä nuorukaiseen ja vei hänet peräovelle.
— Oletteko tullut hulluksi? Varmaankin olette juovuksissa. Antakaahan, kun kerromme isällenne. Mikä teitä vaivaa? — puhelivat he hänelle.
— Ei, en minä ole juovuksissa, mutta hän tuuppii eikä pyydä anteeksi.
Hän on sika, siinä kaikki! — vikisi nuori mies itku suussa.
Hänen puheistaan ei välitetty, vaan hänet vietiin kotiin.
— Älkää välittäkö hänestä, kreivi, — rauhoittivat poliisipäällikkö ja Savalshevski Turbinia. — Hänhän on vielä lapsi, joka saa selkäänsä kotona, vasta kuudentoista ikäinen. On ihan käsittämätöntä, mikä häntä riivasi, mikä kärpänen sattui puraisemaan. Hänen isänsä on perin kunnianarvoisa mies ja meidän ehdokkaamme.
— No, hitto hänet vieköön, jos hän kerran ei tahdo…
Kreivi palasi saliin ja tanssi yhtä iloisena kuin ennenkin kauniin pikku lesken kanssa sekä nauroi täyttä kurkkua katsellessaan hänen kanssaan sivuhuoneesta tulleitten herrain pyörähtelyjä ja purskahti lopulta nauruun, joka kaikui yli koko salin, kun poliisipäällikön jalka luiskahti ja hän lensi pitkälleen tanssivien parien keskelle.