— Ei, ei, ihan totta, kyllä se käy hyvin. Kyllä se meni.
— No, hyvä on, hyvä on, senkin veitikka! Eikö ole jo aika juoda teetä?
— Minä käskin jo panemaan teekeittiön kuntoon. Menen heti katsomaan. Tuonko teille tänne?… No, Pimotshka, lopeta pian, niin mennään juoksemaan.
Ja Liisa meni ulos ovesta.
— Liisa kulta, hoi Liisa! — huusi ukko katsellen tarkasti työtään. —
Taisin taas hävittää silmukan. Auta minua, ystäväiseni!
— Heti paikalla, kunhan ensin annan sokerin hakattavaksi.
Ja kolmen minuutin kuluttua hän todellakin juoksi huoneeseen, meni enon luo ja otti häntä kiinni korvasta.
— Tuosta saatte, kun aina hävitätte silmukan! — sanoi hän nauraen.
— No, no, annahan olla, korjaa nyt vaan vahinko. Taisi ollakin siinä solmu.
Liisa otti koko työn käteensä, veti huivistaan nuppineulan, jolloin koko huivi hulmahti tuulessa, sai neulan avulla kiinni silmukasta, vetäsi pari vetoa ja antoi sitten enolle.