— Teidän ylhäisyyttänne varten, — vastasi majoitusmestari vavahtaen, — olen varustanut täällä kylän vanhimman luona tuvan. Pyysin kyllä herrastalosta, mutta sanottiin ett'ei ole tilaa. Emäntä siellä on hyvin ilkeäluontoinen.
— No, hyvä on, — sanoi kreivi laskeutuen alas ratsun selästä ja oikoen jalkojaan kylänvanhimman talon edustalla. — Entä ovatko vaununi saapuneet?
— Kyllä, teidän armonne! — vastasi majoitusmestari osoittaen lakillaan vaunujen nahkakuomua, joka näkyi portille, ja juosten sitten edellä tuvan eteiseen, joka oli aivan täynnä töllistelevää rahvasta. Erään eukon hän töytäisi nurinkin avatessaan reippaasti tuvan oven ja väistyessään syrjään kreivin tieltä.
Tupa oli jokseenkin iso ja tilava, mutta ei aivan puhdas. Saksalainen kamaripalvelija, joka oli puettu herraspukuun, oli jo tuvassa, laittoi kuntoon rautasängyn, teki tilan ja etsi liinavaatteita matkalaukusta.
— Hyi, miten inhoittava asunto! — sanoi kreivi suuttuneena. — Djadenko, eikö herraskartanossa jotenkuten olisi voinut järjestää paremmin oloani?
— Jos teidän ylhäisyytenne käskee, niin minä menen sinne, — vastasi Djadenko. — Mutta se on mitättömän näköinen talo, ei juuri parempi tavallista talonpojan mökkiä.
— Ei nyt enää tarvitse. Mene tiehesi.
Kreivi heittäytyi vuoteelle ja pani kädet päänsä taakse.
— Juha, — huudahti hän kamaripalvelijalle, — olet taas tehnyt kohopaikan keskelle! Etkö ikinäsi opi laittamaan vuodetta!
Juha tahtoi korjata vuodetta.