— Ei, eihän minulla ole sitä ollutkaan.
— Kuinka niin? Mitä te sitten juotte teen kanssa?
— Tämä on rommia, Anna Fedorovna.
— Eikö se sitten ole sama asia? Antakaa tuota rommia, samahan se on. Mutta eikö olisi parempi kutsua heidät tänne, veliseni? Tehän sen paremmin ymmärrätte. Eivätkö ne pane pahakseen?
Ratsumies selitti voivansa taata, että kreivi hyväsydämisyydessään kyllä tulee ja lupasi kutsua heidät. Anna Fedorovna meni pukemaan ylleen toisen puvun ja otti päähänsä uuden myssyn, mutta Liisalla oli niin paljon hommaa, ett'ei hän ennättänytkään vaihtaa toiseen ruusunpunaista pumpulikangaspukuaan, jossa oli leveät hihat. Hän oli sen lisäksi hyvin liikutettu. Hänestä tuntui että jotakin ihmeellistä oli tulossa; oli aivan kuin musta pilvi olisi noussut hänen ylleen. Tuo kreivi, kaunis nuori husaari, tuntui hänestä aivan uudelta, käsittämättömältä, mutta ihanalta olennolta. Hänen käytöksensä ja puheensa olivat varmaankin jotain tavatonta, jommoista hän ei ollut koskaan nähnyt. Kaiken, mitä hän ajattelee ja sanoo, täytyy olla älykästä ja totta. Kaikki, mitä hän tekee, on rehellistä. Koko hänen ulkomuotonsa on ihana. Tämä oli hänestä aivan varmaa. Jos kreivi ei olisi tyytynyt pyytämään vain sherryä ja einepaloja, vaan olisi vaatinut kylvyn, joka olisi ollut valmistettava hyvänhajuisista yrteistä, niin Liisa ei olisi pitänyt tätä outona ja liiallisena vaan olisi ollut vahvasti vakuutettu, että niin on oleva.
Kreivi suostui heti, kun ratsumies esitti hänelle sisarensa toivomuksen, kampasi hiuksensa, heitti viitan hartioilleen ja otti sikarikotelonsa.
— Mennään, sanoi hän Polosowille.
— Eiköhän olisi parempi olla menemättä, — vastasi kornetti. — Ils feront des frais pour nous recevoir.
— Joutavia, se on heille suuri ilo. Minä olen jo ottanut selvää asioista — siellä on kaunis tytär… Mennään — sanoi kreivi ranskaksi.
— Je vous en prie, messieurs! — sanoi ratsumies näyttääkseen että hänkin osasi ranskaa ja oli ymmärtänyt upseerien keskustelun.