Kun tee oli juotu, pyysi emäntä vieraita toiseen huoneeseen ja istuutui tavalliselle paikalleen.
— Ettekö tahdo levätä, kreivi? - kysyi hän. — Millä teitä, rakkaat vieraat, voisi huvittaa? — jatkoi hän, kun kreivi oli vastannut kieltävästi. — Pelaatteko te korttia, kreivi? Te, veliseni, voisitte pelata vieraitten kanssa jonkun pelin…
— Tehän pelaatte itsekin preferenssiä, — vastasi ratsumies. —
Pelataan yhdessä. Tahdotteko, kreivi? Ja te?
Upseerit ilmoittivat mielellään tekevänsä kaikki, mikä olisi mieliksi heidän herttaiselle isäntäväelleen.
Liisa toi huoneestaan vanhat korttinsa, joista hänellä oli tapana katsoa, paraneeko Anna Fedorovna pian influenssastaan, tuleeko eno pian takaisin kaupungista, tuleeko vieraita j.n.e. Vaikka näitä kortteja oli käytetty pari kuukautta, niin ne olivat puhtaammat kuin Anna Fedorovnan kortit.
— Vaan te ette kenties pelaa mitättömistä summista? — kysyi eno. — Me Anna Fedorovnan kanssa panemme peliin tavallisesti puoli kopeekkaa, mutta sittenkin hän nylkee meitä.
— Ah, pelataan mistä tahansa, minä pelaan hyvin mielelläni, — vastasi kreivi.
— No, kopeekan panoksia sitten! Olkoon menneeksi rakkaitten vieraitten takia. Nylkekööt minua, vanhaa ämmää, — sanoi Anna Fedorovna istahtaen leveästi nojatuoliinsa ja järjestellen vaatteitaan.
"Ehkäpä vielä voitan heiltä ruplan", ajatteli Anna Fedorovna, joka vanhoilla päivillään oli joutunut pelihimon valtaan.
— Tahdotteko, että opetan teille uuden pelitavan? — kysyi kreivi. —
Se on hyvin hauska.