— Hyvinkö kuluu päivä, ystävät? Hei! — kääntyi hän kasakkain puoleen puhuen samalla voimakkaalla ja iloisella äänellä, ilman mitään ponnistusta ja kuitenkin niin kovasti kuin olisi huutanut jollekulle toisella puolen jokea olevalle.
— Hyvin setä, hyvin! — kajahtivat iloisina eri tahoilta kasakkain nuorteat äänet.
— Mitä kuuluu, kertokaa? — huusi Jeroshka-setä pyyhkien tsherkessiläistakkinsa hihalla hikeä punaisilta, leveiltä kasvoiltaan.
— Kuules, setä, tiedätkö minkälainen haukka tuossa poppelissa asustaa! Joka ilta liitelee niin vimmatusti, — sanoi Nazarka iskien silmää ja hytkäytellen olkapäätään ja jalkaansa.
— Valehtelet! — sanoi ukko epäluuloisena.
— Ihan totta, setä, koetappas istua,[9] — vakuutti Nazarka suu naurussa.
Kasakat alkoivat nauraa.
Veitikka ei ollut nähnyt mitään haukkaa; mutta vartiossa olevilla nuorilla kasakoilla oli jo kauan ollut tapana härnätä ja petkuttaa Jeroshka-setää joka kerta kun tämä tuli heidän luokseen.
— Kunhan vain höpisee… — virkkoi Lukashka tornista Nazarkalle.
Nazarka vaikeni heti.