— Petät vielä, etkä huolikaan, — vastasi Marjana iloisesti ja tyynesti.
— Vaan rakastatko minua, sano Jumalan tähden?
— Miksi en sinua rakastaisi, mikä sinulla on vikana? — vastasi
Marjana nauraen ja puristaen karkeissa käsissään hänen käsiään.
— Miten sinun kätesi ovat va-a-l-keat, va-a-lkeat, pehmeät kuin
kaimakki, — sanoi hän.
— Puhun tosissani. Sano tuletko omakseni.
— Miksi ei, jos isä antaa luvan.
— Muista, mitä sanoit, minä menetän järkeni, jos sinä petät minun.
Huomenna sanon äidillesi ja isällesi, tulen kosimaan.
Marjana purskahti yhtäkkiä nauramaan.
— Mitä sinä?
— Ilman, on niin hassua.
— Ihan totta! Ostan puutarhan, talon, kirjoittaudun kasakkaväkeen…