— Minne sinä, hölmö? — huusi Jergushov: — meneppäs vaan ihan tyhjän takia hukkumaan, kuuletko. Jos se on tapettu niin eihän se mihin pääse. Anna minulle ruutia pyssyyn. Onko sinulla? Nazar! mene kiireesti asemalle, mutta älä kule rantaa pitkin, — tappavat vielä sinut, usko minua!
— Vai yksin minä lähden! Mene itse, — sanoi Nazarka vihaisesti.
Lukashka oli riisunut tsherkessiläisnuttunsa ja meni rantaan.
— Älä mene veteen, kuuletko! — sanoi Jergushov riputtaen ruutia pyssyn reikään. — Katso, ei hievahda, minä näen. Aamuun ei ole pitkälti, odota kunnes asemalta tulevat. Mene, Nazar, — tyhjää sinä pelkäät! Älä jänistä, kuule!
— Luka, Luka hoi, — sanoi Nazarka: — kerroppas miten sinä tapoit.
Luka jätti aikomuksensa heti kohta mennä veteen.
— Menkää pian asemalle, minä vahdin. Ja sanokaa kasakoille, että lähettävät vakoilemaan. Jos niitä kerran on tällä puolen, niin on ne saatava kiinni.
— Sitähän minä sanon, että pääsevät pakoon, — sanoi Jergushov nousten, — kiinni ne on saatava!
Jergushov ja Nazarka nousivat, tekivät ristinmerkin ja läksivät asemalle, mutta ei rantaa pitkin vaan orjantappurain läpi pujottautuen metsäpolulle.
— No, muista Luka ettet hievahda, — sanoi Jergushov, — taikka vielä tähän samaan paikkaan tappavat sinut. Pidä sinä varasi ja usko minua.