— Ranko selässä se ui. Minäpä hoksasin… Katsos tuonne… Katsos!
Siniset housut, pyssy kuin ainakin… Näetkö, hä? — sanoi Luka.
— Näenpä tietenkin! — sanoi ukko innoissaan, ja vakavuutta ja ankaruutta kuvastui ukon kasvoilla. — Dzhigitin[10] olet ampunut, — sanoi hän ikäänkuin säälien.
— Minä istuskelin siinä ja katselin, että mitä mustaa siellä näkyy tuolla toisella rannalla. Minä huomasin sen jo sieltä, ihan kuin olisi mies tullut tänne päin ja kaatunut. Ja jo on ihme! Puun ranko, aika ranko kulkee vedessä, vaan ei kule pitkin vaan poikkivirtaa. Ja näen miten sen alta pilkistää pää. Jo minä ihmettelin. Vedin hanan, vaan kaislikosta en oikein nähnyt; nousin pystympään, mutta se kuuli varmaan, ryökäle, kun matalikolle ryömi ja alkoi katsella. Erehdyt, ajattelin, siihen sinä jäät. Ryömi maalle, katseli (no mikä lie tarttunut kurkkuun!), minä varaan pyssyn, en hievahda, odotan. Seisoin, seisoin, ja jo uudelleen läksi uimaan ja kun tulee kuun kohdalle niin jo selkä näkyy. "Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle…" Katson savun välistä — pulikoi mies. Lieneekö voihkaissut vai muuten lie minusta kuulunut. No, Luojan kiitos, ajattelin, otan minä siltä hengen! Ja kun oli tullut matalikon luo, niin siinä se näkyi: ponnisteli, ponnisteli, vaan siihen jäi. Selvä paikka, kaikki näkyi hyvin. Katsoppas, ei hievahda, varmaan on henki lähtenyt. Kasakat juoksivat asemalle, etteivät toiset pääsisi pakoon.
— Vai niin sinä sieppasit! — sanoi ukko. — Saat nyt pysytellä loitompana… — Ja hän heilutti taas surullisesti päätään. Samassa kuului rannalta jalan ja ratsain saapuvien kasakkain kovaa puhetta ja oksien ryskettä.
— Tuotte purren, niinkö? — huusi Luka.
— Luka, sinä olit miestä! Kisko rantaan, — huusi yksi kasakoista.
Lukashka oli ruvennut riisuutumaan jo ennenkuin pursi saapuikaan eikä päästänyt saalista silmistään.
— Odota, Nazarka tuo purren, — huusi aliupseeri.
— Pöllö! elää kenties — on vaan olevinaan… Ota tikari! — huusi toinen kasakka.
— Ole lörpöttelemättä! — virkkoi Luka heittäen housut päältään. Hän riisui vaatteet kiireesti, teki ristinmerkin, harppasi ja hyppäsi läiskähtäen veteen, kastausi ja voimakkain harauksin vetäen valkeita käsiään ja nostaen selkänsä korkealle vedestä ja pulskuttaen poikkivirtaan alkoi luovia särkälle. Rannalta kasakkajoukosta kuului soinnukas moniääninen puhe. Kolme ratsumiestä läksi vakoiluun. Pursi tuli näkyviin käänteen takaa. Lukashka nousi särkälle, kumartihe ruumiin yli, käänteli sitä pari kertaa. "Kuollut kuin kuollut!" — huusi sieltä Lukan kimeä ääni.